torstai 22. helmikuuta 2018

Oletko kyllästynyt tekemään ilmaista työtä?

"Häikäilemätön bisneshai/isopalkkainen toimistotuolinlämmitin repi voitot yhdistysaktiivin selkänahasta!" kuuluu ei-niin-kovin-shokeeraava otsikko. "Näinhän se menee, aina on joku riistämässä", nyökyttelisivät karaistuneet järjestöjyrät.  Ilmaisen työn tekeminen on aihe, josta monella riittää sanottavaa.

Kuva: Remi Skatulski, Unsplash


Yhdistyksistä löytyy monenlaista asiantuntemusta, jolle löytyy ottajia. Neuvoja, suhteita ja paljon muuta halutaan ja tarvitaan, mutta harva tarjoaa näistä rahaa. Ilmaista työtä pyydetään monenlaisilta ihmisiltä: en yritä vähätellä kenenkään kokemusta siitä, että häneltä on haluttu ilmaista työtä koska hän on nainen/maahanmuuttaja/kulttuurialan ammattilainen/jääkaappipakastimen kokoinen korsto, jonka jykevä olemus herättää omanlaisiaan mielikuvia. Yritän pikemminkin sanoa, että tätä tapahtuu monille ja syy - jos nyt näin negatiivista ilmausta haluaa käyttää - ei ole välttämättä siinä jolta pyydetään.

Kirjoitin aiemmassa kappaleessa, että harva tarjoaa rahaa pyytämistään palveluksista. Syy siihen, ettei rahaa tarjota, on siis usein se ettei sitä pyydetä. Monet ilmaisen työn tekemiseen kyllästyneet kertovat itsekin, etteivät ole koskaan pyytäneet rahaa, vaan pelkästään pettyneet kun sitä ei tarjota. Mutta karu totuus on, että harva tarjoaa saamistaan palveluksista korvausta, jos saman saa ilmaiseksikin.

Ehkä ihmiset eivät ajattele kovinkaan pitkälle: mahdollisesti takaraivossa on ajatus, että yhdistyksen edustaja varmaankin viettää päivänsä siisteissä sisätöissä leppoisan lämpimässä konttorissa ja suorastaan ilahtuu päästessään välillä hommiin. Mieleen ei edes tule, ettei joka yhdistyksellä ole kokopäiväistä henkilökuntaa joka mielellään jelppaa jokaista pyytäjää kaikessa yhdistyksen toimialaan edes löyhästi liittyvässä tekemisessä. Kaikki eivät ole riistoaikeissa liikenteessä hyväksikäyttääkseen muita. Eikä aikaa tarvitse välttämättä käyttää siihen, että pohditaan onko vastassa riistäjäsika vai ajattelematon kanssaihminen. Tärkeintä on se, että jokainen tietää itse, millä ehdoilla on valmis toimimaan. Palveluiden tuotteistaminen auttaa myös heitä, joiden on vaikea puhua rahasta.

Se, ettei tekemistään asioista ole pyytänyt korvausta, ei tee kenestäkään tyhmää. Eikä sitä tarvitse pyytää nytkään, jos tuntuu ihan mukavalta tai hyödylliseltä jelppiä muita. Mutta jos muiden toiveesta tehtävä vapaaehtoistyö muuttaa innostuneen maailmanparantajan katkeraksi marttyyriksi, voi olla aika tuotteistaa yhdistyksen palvelut. Jos teillä on jotain kiinnostavaa, eivät kyselijät varmasti lopu, ja on omalla vastuullanne asettaa rajat joiden puitteissa toimitte.

Jos teiltä pyydetään jatkuvasti vaikkapa koulutusta yhdistyksen toimintaan liittyvästä aiheesta, eikä kenenkään aikataulu ja energia riitä jatkuvaan vapaaehtoistyöhön, asettakaa koulutukselle hinta ja kouluttajalle palkkio. Yhdistyksen palveluiden tuotteistaminen voi alkaa yksinkertaisimmillaan tästä. Kaikkein tärkeintä on ymmärtää, että tarjotusta palvelusta saa pyytää rahaa ja toisaalta myös se, että maksullisuuden myötä myös laatuvaatimukset kasvavat. Joidenkin palveluiden myyntiä verottaja voi pitää elinkeinotoimintana, varsinkin jos toiminta kasvaa laajamittaiseksi ja säännölliseksi: tämä kannattaa pitää mielessä ja tutustua Verotusohjeeseen yleishyödyllisille yhteisöille.

Aina pitää tietysti muistaa, ettei yhdistys ole yritys, eikä luottamus- tai toimihenkilö voi käsitellä sen rahoja kuin omiaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tehdystä työstä voisi maksaa yhdessä sovitulla ja kohtuullisella tavalla. Väsyminen palkatta tehtävän työn vuoksi on turhaa ihmisten voimien tuhlaamista.

Blogin tunnisteisiin ilmestyi tämän postauksen myötä uusi aihe, palveluiden tuotteistaminen. Jatkan aiheen parissa tulevissa postauksissa: pysyhän kuulolla.


Saisinko lähettää sinulle muutaman kerran vuodessa sähköpostia? Kerron uutiskirjeessä tulossa olevista kursseista ja muusta kiinnostavasta. Uutiskirjeen voi tilata täällä.

Muistahan käydä Rahaa rattaisiin -sivusta Facebookissa!

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Varainhankinta vaikeampaan kohteeseen

"Miten varainhankinta voi onnistua, kun kohteena eivät ole sairaat lapset tai söpöt eläimet", on jatkuvasti toistuva kysymys. Varainhankinta on tuskin helppoa näihin mainittuihin kohteisiinkaan, eihän ylipäätään ole helppoa saada ihmisiä luopumaan rahoistaan. Joitakin kohteita varten on kuitenkin vaikeampi kerätä rahaa kuin toisia. Mahdotonta se ei ole.



Kuva: Ryan McGuire, Gratisography

Pyydä tukea
Isossa-Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan 80% järjestöille tehdyistä lahjoituksista on suoran pyynnön tulosta. Tulos ei sinänsä ihmetytä: harva lähtee etsimään kohdetta, johon lahjoittaa ylimääräiset rahansa. Jos pyytäjä vielä kertoo, mitä milläkin summalla saadaan aikaan, sen parempi. Humanitaariset järjestöt ovat mestareita muotoilemaan avun tarpeen konkreettisiksi rokotuksiksi, äitiyspakkauksiksi tai hätämuonaksi, joita voidaan hankkia tietyllä rahasummalla.  Tehokkaasta viestinnästä voivat ottaa oppia muidenkin alojen tekijät. Aineettomista lahjoista löytyy lisää toisaalla blogissa.

Optimisti onnistuu
Sananlasku väittää, että pessimisti ei pety. Olen vahvasti eri mieltä: pessimisti varautuu tappioon, joten sen hän tulee saamaan. Ehkä se onkin sitä, mitä pessimisti haluaa todistaakseen olleensa oikeassa. Se joka uskoo, ettei kukaan kuitenkaan halua tukea epäsuosittuun aiheeseen keskittyvää yhdistystä, elää uskomustaan todeksi kaikessa toiminnassaan. On ihanaa ja joskus tarpeellistakin ruikuttaa varainhankinnan haasteellisuutta, mutta sitä ei välttämättä tarvitse tehdä julkisesti. Mahdolliset tukijat tuskin haluavat kuulla, että ovat ehkä tukemassa todella epäsuosittua asiaa, jota kukaan muu ei näe tarpeelliseksi tukea.

Muodosta oma huutosakki
Kannustusjoukot ovat äärimmäisen tärkeitä. Julkkistukija on järjestölle iso ilo, mutta huutosakkia voi kerätä myös muista vaikuttajista. Jokainen sosiaalinen median käyttäjä osannee nimetä sometuttujaan, joita seurataan ja joita arvostetaan, vaikka he eivät olisikaan julkisuuden henkilöitä. Aina on myös ollut verkostoitumisen mestareita, joiden valtavaa suosiota omissa ympyröissään on vaikea johtaa yhdestä tietystä syystä johtuvaksi. Julkkisten isännöimät ja emännöimät illalliset ja muut yhdistyksen tukijoille järjestetyt tilaisuudet ovat maailmalla varsin suosittuja. Voisiko ideaa hyödyntää myös pienemmässä mittakaavassa?

Kerro mitä saatte aikaan
Ihmiset elävät hillittömässä tietotulvassa, jossa informaation yhdisteleminen järkeväksi kokonaisuudeksi ei välttämättä jaksa vapaa-aikana kiinnostaa. On teidän tehtävänne kertoa, mitä hyvää olette saaneet aikaan ja mitä voitte tulevaisuudessa tehdä. Joskus toimintaa kannattaa katsoa uudesta näkökulmasta. Brittiläinen vankeja tukeva järjestö Storybook Dads korostaa viestinnässään sitä, kuinka toiminta auttaa vankien lapsia. Lopullinen hyötyjä ei siis välttämättä ole se, jonka kanssa töitä varsinaisesti tehdään.

Kirjoituksen lähteenä on käytetty Kentin yliopiston julkaisemaa raporttia Rising to the Challenge: A Study of Philantropic Support to "Unpopular" Causes (Alison Body ja Beth Breeze, Centre for Philantropy at the University of Kent, 2015).


Saisinko lähettää sinulle muutaman kerran vuodessa sähköpostia? Kerron uutiskirjeessä tulossa olevista kursseista ja muusta kiinnostavasta. Uutiskirjeen voi tilata täällä.

Muistahan käydä Rahaa rattaisiin -sivusta Facebookissa!

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Jos järjestät yhdistyksen tapahtumia, tule tänne!

Elämme laskiais-, talvi-, ynnä muiden riehojen kulta-aikaa ja hyvä niin. Makkara tirisee, kahviämpärit hehkuvat kuumuuttaan ja TV:stä tuttu oman kylän poika, Monsteri-Jonne esittää hittinsä Demoni söi emoni.  Ehkäpä tapahtumaan on keksitty aivan uusia nokkelia keinoja kerätä varoja ja tehokas viestintä on tuonut paikalle uusia kävijöitä. Yritysyhteistyö toimii kaikkia osapuolia hyödyttäen ja mahdolliset saatavilla olevat rahoitukset on haettu ja ehkä saatukin. Raha kilahtelee kassalaatikoihin ja kannettaviin maksupäätteisiin ja pian Perä-Syrjälän kyläyhdistyksen hallitus voi taas päättää mihin hyviin tarkoituksiin yhdistyksen varoja käytetään.

Tapahtumat tuovat yhdistyksille rahaa ja näkyvyyttä sekä rakentavat yhteisöllisyyttä. Niitä kannattaa kehittää, sillä maailman muuttuessa paikallaan pysyvä jää muista jälkeen. Jos varoja kertyy makkaranmyynnistä tarpeeksi ja tekijätkin ovat tyytyväisiä, hieno juttu. Olisiko silti hauskaa ihan periaatteen vuoksi etsiä tapoja kehittää tapahtumaa? Jos taas kulut ylittävät tulot ja yhdistyksen vastuuhenkilöt uhkaavat erolla vuotuisen umpihankiriehan jälkeen, voi olla aika keksiä jotain muuta. Joka yhdistyksellä on omat tavoitteensa, voimavaransa ja perinteensä. Uutta oppimalla ja kokemuksia jakamalla niistä voidaan jalostaa jotain upeaa.

Molemmissa tapauksissa tervetuloa Vision järjestämään Tapahtumilla varoja yhdistyksen toimintaan -koulutukseen, kouluttajana allekirjoittanut.  Helsingissä tapahtuu (hahaa, täällähän puhutaan tapahtumista) 7.3. ja Tampereella 14.3. Linkit vievät Vision sivuille, joilta saa lisätietoja ja pääsee ilmoittautumaan. Alla olevasta linkistä pääsee katsomaan mainosvideota, jolla puhuvana päänä toimii kouluttaja, varainhankintabloggari Jenni Kallionsivu.



sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Kirja-arvostelu: Hyvän tekemisen markkinat

Jokaisella eliöllä on itsesäilytysvietti ja niin on myös jokaisella organisaatiolla, eivätkä hyvän tekemiseen keskittyneet järjestöt ole mikään poikkeus. Tämä ajatus nousi vahvasti esiin lukiessani Frank Johanssonin kirjoittamaa kirjaa nimeltä Hyvän tekemisen markkinat (Gaudeamus 2017). Johansson-- joka on pitkäaikainen Amnesty Internationalin Suomen osaston toiminnanjohtaja -- tarkastelee suuria, ammattimaisia avustusjärjestöjä. Kirja antaa kuitenkin ajattelemisen aihetta myös ruohonjuuritasolla toimiville järjestöille.



Auttaminen tuotteena


Johansson puhuu auttamisen alasta, jolla voi tehdä uraa ammattilaisena, ja toisaalta auttamisesta tuotteena jota voi kuluttaa. Jos auttaminen on kulutustuote, sitä täytyy tietysti markkinoida tavalla joka iskee kuluttajan ostohermoon. Varainhankinnassa onkin vahvasti mukana ajatus, jonka mukaan lahjoittajan täytyy olla viestinnän keskiössä ja tavoitteena on saada hänet tuntemaan olonsa hyväksi tuettuaan järjestön toimintaa. Auttamistuotteen ostajan pitää saada tuntea olevansa sankari.

Autettavat ovat siis osa tuotetta, jota järjestö myy auttajille eli tukijoilleen. Joitakin on autettavia on tällöin helpompi myydä kuin toisia. Humanitaarisesta ja kehitysavuista puhuttaessa kukkaronnyörit saa ilmeisesti heltymään lapsi. Johansson tuo esiin useita tutkimuksia useista eri maista sekä omat havaintonsa, ja lopputuloksena on se että kuvattaessa autettavaa ihmistä suuren yleisön nähtäväksi kuvataan melkein aina lasta. Lapsi kaipaa suojelua ja hoivaa, eikä toisaalta tee mahdollisesti vääräksi koettua politiikkaa. Aikuinen mies näyttää avun tarvitsijana olevan kaikkein vähiten myötätuntoa herättävä olento.

Lillukanvarsien joukkotuho


Viestinnässä on tilaus helposti ymmärrettäville tarinoille, jolloin on tietysti vaarana liiallinen yksinkertaistaminen. Ongelmat ovat harvoin yksinkertaisia ja hyvä tarinankertoja katkoo (tarinan kannalta) turhat lillukanvarret säälimättä pois. Maailma kaikkine ongelmineen on sen sijaan monimutkainen kokonaisuus, jossa syy-seuraussuhteet takkuuntuvat uudestaan sitä mukaa kun niitä selvitellään.

Sopeutuminen hyvän tekemisen markkinoihin vie pahimmillaan pontta pyrkimyksiltä uudistaa yhteiskuntaa siten, ettei kenenkään selviytyminen riippuisi kaukaisien auttajien hyvästä tahdosta. Rahaa verrataan usein veteen, ja myös Johansson lainaa kirjassaan Terje Tvedtin ajatusta siitä, että kuten joen tunteminen vaatii sen alkulähteiden tuntemisen, myös järjestöjen toimintaa ymmärtääkseen tulee tietää mistä niiden rahat tulevat. Yksinkertaisesti ja tutussa muodossa ajatuksen voisi ilmaista " kenen leipää syöt, sen lauluja laulat".

Ammatillistumisen vaarat


Ammatillistumisesta puhutaan usein hyvänä asiana. Johansson muistuttaa, että vaatimus ammattimaisuudesta kuitenkin ohjaa kiinnittämään huomiota siihen, miten tehdään, mikä saa välillä unohtamaan sen, miksi tehdään. Oman olemassaolon tarkoituksen pohdiskelu tekee hyvää kaikenlaisille organisaatoille, myös pienille ruohonjuuritason toimijoille. Yli-innokas ammatillisuuden korostaminen saattaa johtaa siihen, että pidetään toisten sammuttamia tulipaloja väärin sammutettuina ja tukahdutetaan vapaaehtoisten innostus. Vaarana on myös passivoituminen kyynisyyden houkutuksen edessä: kun kaiken voi tehdä niin monella tapaa väärin, voi olla turvallisinta olla tekemättä mitään.

Ammatillistumisen vaara onkin ehkä järjestötoiminnan luonteen muutoksessa, jonka myötä toiminnasta tulee yhä enemmän ja enemmän tuote. Aktiivisten jäsenten sijaan keskitytään etsimään taloudellisia tukijoita, jotka lahjoituksellaan mahdollistavat ammattilaisten toiminnan. Vain heillä, joilla on taloudellisia resursseja, on tällöin mahdollisuus muuttaa maailmaa.


Saisinko lähettää sinulle muutaman kerran vuodessa sähköpostia? Kerron uutiskirjeessä tulossa olevista kursseista ja muusta kiinnostavasta. Uutiskirjeen voi tilata täällä.

Muistahan käydä Rahaa rattaisiin -sivusta Facebookissa!