sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Tarinoilla taaloja: tarinankerronta ja varainhankinta

Ostaisitko auton tai vaikka suklaapatukan sen ominaisuuksien vuoksi? Toki autolla pääsee paikasta toiseen kohtuullisen mukavalla tavalla ja suklaapatukka vie nälän pois makealta maistuen. Vai vaikuttaako ostopäätöksen sittenkin tuotteen tarina, jonka osaksi haluan päästä? Harva ostaa täysin kelvotonta tuotetta, mutta kun valinta tehdään ihan hyvien vaihtoehtojen välillä, tarinalla on merkitystä. "Facts tell, but stories sell", sanovat Ameriikanraitin tallaajat, varmaankin ollessaan matkalla pankkiin.

Kuva: Ryan McGuire

Tarinankerronta, tarinallistaminen ja ylipäätään kaikki tavat käyttää tarinoita oman päämäärän saavuttamiseksi ovat kustannustehokkaita tapoja vaikuttaa myös yhdistystoiminnassa. Hyvä tarina kuljettaa tosiasiat kuulijansa tietoisuuteen kuin huomaamatta. Vaikka eläisimmekin totuudenjälkeistä aikaa ja vastuu siirtyisi kuulijalle, täytyy tarinankertojan itse tietää mitä kertoo ja oltava rehellinen niin itselleen kuin kuulijoilleenkin. Esimerkinomaiset tarinat ovat vallan mainioita, kunhan kuulija tietää mistä on kysymys. Tarinankertojan lahjojaan, synnynnäisiä ja itse edelleen kehitettyjä, tulee käyttää vastuullisesti.

Tarinankerronta töissä, luottamustoimissa  tai tavoitteellisissa harrastuksissa vaatii muutakin kuin hyviä juttuja jotka itkettävät ja naurattavat. On ikävää, jos saat tarinoillasi yleisön paatoksen ja murheen valtaan pikkujouluissa, joissa tarkoitus on pitää hauskaa. Eikä naurava yleisö tuo kuin hetken egobuustauksen riemun, jos päällimmäiseksi mieleen jää vain hauska vitsi varsinaisen sanoman sijaan. Täytyy tietää, mitä tarinoillaan haluaa kertoa sekä se, miten viestin saisi parhaiten perille.

Voi olla, että nerokkaille yhdistysviestijöille tarinat pulppuavat alitajunnan ehtymättömästä lähteestä vailla suurempaa vaivannäköä. Me runoratsun tallitytöt ja -pojat, jotka lähinnä luomme lantaa ja syötämme porkkanoita Pegasokselle, joudumme hiukan harjoittelemaan. Ja muistamaan sen, ettei tarkoituksena ole itseilmaisu, vaan viestintä.

Tarinoilla taaloja -koulutus sopii kaikille, jotka haluavat kehittyä tavoitteellisina tarinankertojina.
Suomen kielen lisäksi koulutus on saatavilla myös viroksi ja englanniksi. Kolmen tunnin koulutus maksaa 400 e + alv 24 %. Jos kiinnostuit, kysy lisää sähköpostilla jenni.kallionsivu@paluu.fi. Koulutuksistani löytyy lisää tietoa myös täältä.

Saisinko lähettää sinulle muutaman kerran vuodessa sähköpostia? Kerron uutiskirjeessä tulossa olevista kursseista ja muusta kiinnostavasta. Uutiskirjeen voi tilata täällä.

Muistahan käydä Rahaa rattaisiin -sivusta Facebookissa!