keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Hankerahoituksen takaisinperintä: uhka vai mahdollisuus?

Hankeapuraha ei koskaan ole yhdistyksen omaa rahaa, vaan se täytyy aina käyttää hakemuksen mukaisesti hankkeen kuluihin. On ollut ikävä lukea, että Olympiakomitea ja liikuntajärjestö Valo joutuvat maksamaan takaisin Opetus- ja kulttuuriministeriön niille myöntämiä erityisavustuksia. Lisää aiheesta voi lukea vaikka tästä Ylen jutusta. Tästä nimenomaisesta tapauksesta en tiedä enempää kuin mitä olen mediasta lukenut, mutta se näyttää selvästi suurin numeroin piirrettynä takaisinperinnän olevan todellinen uhka - tai mahdollisuus, riippuen siitä katsooko asiaa ministeriön rahoittaman tahon edustajana vai veronmaksajana.


Hakemus on vasta hanketyön alku


Olipa kyseessä minkä tahansa tahon myöntämä apuraha, todennäköisesti sen käytöstä solmitaan sopimus jossa luvataan käyttää rahat hakemuksen mukaiseen toimintaan ja toimittaa siitä raportti määräaikaan mennessä. Tämä on otettava vakavasti eikä yhdenkään järjestön tulisi koskaan tuntea, että juuri heillä on "piikki auki" julkisen rahoittajan pippaloissa.

Vaikka hankehakemusten tekeminen voi olla rankkaa, se on vain yksi vaihe hanketyössä. Rahan liikkeitä pitää seurata jatkuvasti - samoin tietysti myös sitä, että hankkeen sisältö on sitä mitä sen on luvattu olevan. On tylsää tutkiskella kuitteja vuosi niiden syntymisen jälkeen ja miettiä mihin projektiin jyvittäisi vaikka lavallisen kopiopaperia, ravintolalaskun tai kaveriltasi tilaamasi raportin Kopinottaja jumppaa ja taputtelee: työnteon metaforat järjestötyössä. Oikeus käyttää hankkeen rahoja tuo mukanaan myös vastuuta. Ei pelkästään moraalista vastuuta siitä, että rahat on käytetty oikein, vaan myös vastuun siitä että niiden käyttö on todennettavissa.

Ei nimittäin riitä, että kaikki tietävät rahojen menneen oikeaan kohteeseen ja asia on maalais- tai kaupunkilaisjärjellä selvästi nähtävissä. Kaikesta tarvitaan tosite, eikä niiden kerääminen ole välttämättä mikään läpihuutojuttu.



Rahoittajan vastuu


On ollut aikoja, jolloin en olisi uskonut sanovani tätä, mutta kieltämättä ihailen Eesti kultuurkapitalin eli Viron kulttuurirahaston tiukkaa linjaa. Ellet palauta raporttiasi määräaikaan mennessä, saat heti muistutussähköpostin joiden lähettämistä tarvittaessa jatketaan ja mahdollisesti lähestytään huolimatonta projektivastaavaa myös puhelimitse. Oletan, että raportoinnin välttelyn edelleen jatkuessa rahaston edustaja laskeutuu riippuliitimellä parvekkeellesi ja suorittaa erityistoimenpiteitä joiden seurauksena luovutat raportin. 

Tämä on kuitenkin spekulointia. Raportointivelvollisuutensa täyttänyt saa rahastolta vain sähköpostin, jossa kerrotaan että raportti on hyväksytty. Kaunista virolaisten järjestelmässä on se, ettei uutta rahoitusta pysty hakemaan ennen kuin vanhat on hyväksyttävästi raportoitu. Usean hankkeen suuruista velkaa ei pääse syntymään. Jos yhdistys on kykenemätön toimimaan rahoittajan vaatimalla tavalla, se huomataan heti. Joka ikisen hankkeen yksityiskohtainen tarkistaminen vaatii tietysti myös resursseja ja aina voi miettiä, mikä on järkevää ja tarkoituksenmukaista.


Tarvitsevatko yhdistykset julkista rahoitusta?


Järjestöjen rahankäytön tarkistaminen sopii hyvin nykypäivän säästämistä korostavaan asenneilmapiiriin. Yhdistysten saama julkinen rahoitus on saanut reipasta kritiikkiä Ajatuspaja Liberan julkaisemassa, Heikki Pursiaisen ja Klaus Kultin kirjoittamassa Kansalaisyhteiskunnan kultaiset kahleet -raportissa. Kirjoittajien mukaan julkista tukea saavat järjestöt muodostavat kansalaisyhteiskunnan sijaan "eräänlaisen puoli- tai varjojulkisen sektorin".

Useimmat ruohonjuuritasolla toimivat yhdistykset voivat vain uneksia yhtään minkäänlaisista toiminta-avustuksista. Hankeapurahojen saaminenkin voi olla työn ja tuskan takana. Parin sadan euron avustus kunnan kulttuuritoimelta voi vaatia yksityiskohtaisen hankehakemuksen budjetteineen ja yhtä tarkan raportoinnin. Saman rahan luultavasti saisi helpommin kasaan myymällä grillimakkaraa Vähä-Nuivian kesäriehassa. Eivätkä makkaranostajat voi vaatia rahojensa takaisinperintää.

Olipa yhdistysten saamista avustuksista mitä mieltä hyvänsä, ei ole nähtävissä että ne aivan lähitulevaisuudessa ainakaan kasvaisivat. Omaa varainhankintaa on pakko kehittää, jos aikoo pysyä toiminnassa. Raha ei ole kadonnut maailmasta mihinkään, mutta sen kanavoiminen itselle tärkeisiin asioihin kuten oman yhdistyksen työhön voi vaatia tuoreita lähestymistapoja ja välillä myös vähän hikoilua. Antti Tuisku laulaa viisauden sanoja: on pakko twerkkaa, että sais fyrkkaa

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Hankehakemus vs. mainos

Joskus erilaisten tilaisuuksien mainos- tai ilmoitustekstejä lukiessa tuntuu ikävästi siltä, että asian järjestämiseen saadun hankerahoituksen hakemusteksti on kopioitu sellaisenaan uuteen käyttöön. Vaikka olen saarnannut asiasta jo jonkin aikaa, nalkutukseni on jäänyt huutavan ääneksi lähiöstä. Jos yhdistyksestä löytyy tarpeeksi kirjallista lahjakkuutta tarkan, yksityiskohtaisen ja oman alan sanastoa viljelevän hakemustekstin tuottamiseen, löytyy sitä varmaan myös kansantajuisemman tekstin kirjoittamiseen?


Näitä portaita pitkin noustaan Hoimelaan, jos sattuu saapumaan vesitse Päijänteeltä. Autolla ja bussillakin kyllä pääsee.


Hankehakemus kirjoitetaan lähtökohtaisesti arvioijille, joille hankkeen toimiala on tuttu. He käyttävät alalla yleisiä sanoja ja sanontoja, heillä on todennäköisesti korkea koulutus ja paljon kokemusta. Jos hankkeen kohderyhmä on nimenomaan alan asiantuntijat, silloin hakemuksesta voikin hyvillä mielin kopioida pidempiäkin tekstinpätkiä. Jos kuitenkin kohderyhmänä on vaikkapa niin sanottu suuri yleisö, kannattaa hankkia kokonainen kerä rautalankaa ja väännellä sitä niin  kauan että viesti menee perille. Testiyleisöksi voi pyytää vaikka isosedän Iivantiirasta tai muun täysin toisissa ympyröissä pyörivän tutun.

Taloudellisesta näkökulmasta tämä on tietysti erityisen tärkeää silloin, kun hankkeessa on tarkoitus myydä jotain: pääsylippuja, kurssipaikkoja tai jotain muuta. Tällöin kohderyhmänä ovat useimmiten ihmiset, jotka edustavat vain itseään ja ehkä myös perhettään tai kavereitaan. Hakemusten lukijat lukevat hakemuksia työkseen tai vapaaehtoistyöntekijöinä ja edustavat rahoitusta jakavaa organisaatiota. Tällöin hankkeita mietitään täysin eri näkökulmasta kuin yksityisten ihmisten miettiessä mihin käyttäisivät aikaansa ja rahaansa. 


Kurssilla pääsee kokeilemaan monenlaisia välineitä.



Hain ja sainkin muutama vuosi sitten mainion sarjakuvataiteilija ja -opettaja Solja Järvenpään kanssa Suomen kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahastosta rahoitusta hankkeelle, jossa kehitettiin sarjakuvakurssista matkailutuotetta - siis toisin sanoen kurssia, joka olisi helposti ostettavissa. "Tarkoituksena on kehittää kurssista maaseutuolosuhteissa toteutettava kulttuurimatkailutuote, joka pohjaa vahvaan sarjakuvaosaamiseen ja päijät-hämäläiseen vieraanvaraisuuden perinteeseen", kirjoitin hakemuksessa. Juuri tätä sitten rahoitusta saatuamme teimmekin. Uskoin kuitenkin, ettei kurssin mahdollisia osallistujia sinänsä kiinnosta ostaa matkailutuotetta. Heitä kiinnosti tulla kurssille, jossa opetettiin sarjakuvan, tässä tapauksessa omaelämäkerrallisen sarjakuvan, tekemistä ja täysihoito notkuvine pöytineen mahdollisti kurssin aiheeseen keskittymiseen.


Rahoituksen myöntäjän näkökulmasta oli tietysti tärkeää, että teemme työtä pitkäjänteisesti ja ammattimaisesti. Heitä kiinnostaa se, että tällaisia kursseja toteutetaan alueella jatkossakin. Kurssin osallistujille on kuitenkin tärkeintä se, että juuri he saavat viettää antoisan mutta samalla rentouttavan viikonlopun upeassa ympäristössä. Kun samassa hankkeessa kohderyhmänä ovat sekä hankeapurahan myöntäjät että ihmiset, jotka valmiin tuotteen lopulta ostavat, täytyy kirjoittaa kahta erilaista tekstiä. Sama pätee silloinkin, kun hankkeessa valmistetaan jotain, mitä ei myydä, vaikkapa maksuttomia tapahtumia. Osallistujat tulevat paikalle, jos tapahtuma kiinnostaa heitä: tapahtuman rahoittajia voi kiinnostaa jokin aivan muu kuin hyvä meininki.


Kurssihankkeemme onnistui, sillä Muistot sarjakuvaksi -kurssi järjestetään tänäkin vuonna 16.-18.6.. Kurssilla ei haittaa vaikka pitäisit kynää kädessäsi vain ostoslistaa kirjoittaessasi, sillä sarjakuvia voi tehdä vaikka tikku-ukkoja piirtäen. Sitä paitsi tekemällä oppii, myös piirtämään. Olet lämpimästi tervetullut mukaan!






Luonnoskirja tallettaa kurssin antimet kotiin vietäviksi.

Tämä postaus oli kaupallinen yhteistyö itseni kanssa: kyseessä on Soljan ja minun yhteinen projekti. Lisätietoja löytyy kurssin Facebook-sivuilta tai sähköpostilla solja@hoimela.com. Tervetuloa!

Voit myös tilata uutiskirjeen, jossa kerromme tulevista sarjakuvakursseista. Tilaa uutiskirje tästä!

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Yhdistysten elintarvikemyynti: terveystarkastaja vastaa

Haluaisitko myydä tapahtumissanne kahvia, grillimakkaraa ja nyhtöpiparkakkuja, mutta et ole varma siitä mikä on sallittua? Huoli pois, sillä Tampereen elintarvikevalvonnan esimies Satu Virtaranta kertoo mitä yhdistyksen täytyy ottaa huomioon elintarvikemyynnissä.

Mitä pitää ilmoittaa viranomaisille?

Odottaako letunpaistoa suunnittelevaa yhdistyksen puuhahenkilöä byrokratiaviidakko, jonka jäljiltä paatuneinkin järjestöjyrä on vain näppäimistöä tärisevin käsin takova ihmisraunio? Ei välttämättä. Ellei elintarvikemyynti ole säännöllistä tai ammattimaista ja toiminta on vähäriskistä, ei siitä tarvitse tehdä ilmoitusta. Hygieniapassiakaan ei tällöin tarvita, joskin hygieniosaamisen olisi toki muuten syytä olla kunnossa. Pakkaamattoman helposti pilaantuvan elintarvikkeen käsittelijöiltä hygieniapassi sen sijaan vaaditaan. Evira on laatinut selkeän taulukon siitä, milloin hygieniapassi tulee hankkia ja milloin voi toimia ilman sitä.  Sivuilta löytyy myös paljon muuta tietoa pop up -ravintolan pitämisestä.

Kuva: Sandis Helvigs, Unsplash


Vähäriskiset elintarvikkeet eli mitkä?

Lähtökohtaisesti vähäriskisten elintarvikkeiden myynti on erilaisissa tapahtumissa sallittua. Kahvi, kahvileivät, grillimakkara, kauttaaltaan kuumennetut keitot ja padat sekä tietysti valmiiksi pakatut jäätelöt, makeiset ja muut herkut ovat lähtökohtaisesti turvallista syötävää, kunhan perushygieniasta pidetään huolta. Nyrkkisäännön mukaan tuotteet, jotka eivät vaadi kylmäsäilytystä, ovat lähtökohtaisesti vähäriskisiä. Aitojamakuja -sivustolla on käsitelty lisää pienimuotoista ja vähäriskistä elintarvikkeiden valmistusta ja myyntiä.

Säilytys - ja myyntiolosuhteet

Satu Virtarannan mukaan tärkeintä on pitää kuuma kuumana ja kylmä kylmänä. Tämä pitää muistaa myös kuljetuksen aikana. Erityisen riskialttiina elintarvikkeena hän mainitsee esimerkiksi kermakakut, joita kuljetetaan kuumina kesäpäivinä liian lämpimässä. Tarjolla kannattaa pitää kerrallaan vain pieni määrä tuotteita, ja niitä voidaan täydentää menekin mukaan. Mahdollisia riskejä kannattaa itse miettiä ja mahdollisuuksien mukaan pyytää apuun ruoka-alan ammattilaisia, mikäli yhdistyksen riveistä sellaisia löytyy. Vaikka oletettavasti kaikki lukijani ovatkin taaperoiän ohittaneita ja osaavat pestä kätensä, suosittelen silti katsomaan Eviran tuottaman videon ruokamyrkytysten välttämisestä.

Tiedä mitä myyt

Vastuullinen pullanmyyjä tai muita elintarvikkeita kauppaava yhdistys tietää aina, mitä myy. Ruokien allergeenit ja intoleransseja aiheuttava aineet tulee olla aina olla asiakkaiden saatavilla."Maidoton, munaton, väritön, hajuton ja mauton" -ruokavaliolle naureskelu voi ehkä olla jostakusta hauskaa, mutta pahimmillaan allergiat aiheuttavat hengenvaaran. Olen kerran joutunut kaahaamaan pähkinäallergikon kanssa ensiapuun eikä se ollut ollenkaan hauskaa. Raaka-ainetiedot on syytä ottaa tosissaan. Lisäohjeistusta saa esimerkiksi Tampereen kaupungin elintarvikevalvonnan laatimasta oppaasta.

Kenen on vastuu?

Myyjä on myymistään tuotteista aina vastuussa, näin on myös yhdistyksen elintarvikemyynnin suhteen. Jos asiat menisivät todella pieleen, pahimmassa tapauksessa asiakkaille voi aiheutua terveysvaaraa. Lisäksi yhdistyksen maine voi olla vähäksi aikaa menetetty. Elintarvikevalvonta
ei jaa sakkoja tai muitakaan rangaistuksia, vaan pyrkii neuvomaan asianmukaiseen toimintaan. Satu Virtaranta kehottaakin ottamaan mieltä askarruttavissa tapauksissa etukäteen yhteyttä kunnan terveystarkastajaan, jotta ongelmilta voitaisiin välttyä.


Lue lisää tapahtumien järjestämisestä:
8 tapaa saada tapahtuman tuotto kasvuun

Myyjäiset: mokkapalaorjuutta vai varteenotettavaa varainhankintaa?
Kolme hyvää syytä järjestää jatkot



Jokainen Rahaa rattaisiin -sivusta Facebookissa tykännyt saa minulta lämpimän ajatuksen!


sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Kolme hyvää syytä järjestää jatkot

Väitän LinkedIn-profiilissani jatkojen järjestämisen olevan erityinen osaamisalueeni. Olen ylpeä ihan jokaisesta järjestämästäni afterpartysta ja kiitollinen kaikille, joiden järjestämillä jatkoilla olen sulostuttanut tunnelmaa. Se ei johdu pelkästään siitä että olen vipattavajalkainen bile-eläin. Hyvin järjestetyt jatkot hyödyttävät yhdistystä monella tavalla ja lisäksi jatkoilla on aina hauskaa! Jatkoilua kannattaa harkita esimerkiksi yhdistyksen järjestämien yleisötapahtumien jälkeen - joko välittömästi tai myöhemmin pidettävän karonkan tai vastaavien kemujen muodossa. Kun yhdistys järjestää jatkot, juhlimisella on aina omat tavoitteensa. Tässä kolme hyvää syytä pistää jatkot pystyyn.

Jatkot luovat ja ylläpitävät yhteyksiä


Jatkoilla tutustutaan uusiin ihmisiin ja luodaan suhteita, joista voi syntyä vaikka mitä. Uusia toimintaideoita, yhteistyösopimuksia ja erään ystävättereni kokemusten mukaan myös ihmislapsia. Loppujen lopuksi toimimme yhdistyksissä, koska haluamme tehdä tärkeitä asioita muiden ihmisten kanssa. Kokoukset ja muut asialliset tilaisuudet vievät toimintaa eteenpäin. Joskus on kuitenkin tärkeää vaihtaa ajatuksia ilman välittömiä tavoitteita ja oppia tuntemaan ihmiset muutenkin kuin työ- tai harrastusroolin kautta.

Kuva: Hyvinkään kaupunginmuseo


Jatkot tarjoavat välittömän kanavan palautteelle


Kokemusten jakaminen on tärkeää. Sekä siksi, että on hyvä päästä puhumalla eroon vaikeista kokemuksista että siksi, että kaikenlaisista kokemuksista voi oppia jotain. Jatkoilla pääästään porisemaan kun kokemukset ovat vielä tuoreita. Aika parantaa haavat ja laimentaa samalla kokemuksia. Luonteva tilaisuus rupatella äskeisestä tapahtumasta voi olla kullan arvoinen sille joka osaa kuunnella.

Jatkot ovat kustannustehokas tapa kiittää yhteistyökumppaneita


Jatkoja voi tietysti järjestää monin erin tavoin, mutta yleensä ne eivät tule kovinkaan kalliiksi tuomaansa hyötyyn (ja iloon!) nähden. Pari laatikkoviiniä ja muutama sipsipussi voivat olla hyvinkin järkevä sijoitus. Tai tee ja voileivät. Tai kakkukahvit. Mikä järjestäjälleen ja juuri siihen tilanteeseen parhaiten sopii. Jatkoilla tärkeintä on ihmisten kohtaaminen, mutta jonkinlainen tarjoilu yleensä auttaa asiaa.

Mitä hyötyä jatkoista oikein on?


No miten jatkoilu sitten parantaa yhdistyksen varainhankintaa? Välittömästi ei välttämättä mitenkään. Verkostojen luominen ja ylläpitäminen, kokemusten jakaminen ja yhteistyökumppaneiden kiittäminen edesauttavat osaltaan myös varainhankinnan onnistumista. Näihin panostaminen tuottaa hedelmää joskus pitkänkin ajan kuluttua. Huolenpito ihmisistä ja heidän välisistään suhteista kannattaa aina. Ja hei, joskus saatat huomata solmineesi antoisan yhteistyösuhteen laulettuasi pilkkuun asti karaokea!


Käyhän tykkäämässä Rahaa rattaisiin -sivusta Facebookissa!