sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Tarinoita varainhankintamokista

Oppiakseen pitää joskus tehdä aika monta virhettä. Jotta muut voisivat oppia minun virheistäni, olen koonnut tähän kirjoitukseen muutaman tekemäni varainhankintaan liittyvän mokan. En halua vetää lokaan muita kuin itseni, joten olen muuttanut muutaman yksityiskohdan, mutta pohjimmiltaan tarinat ovat totta. Sillä ken paljon tekee, hän paljon mokaa- kuka enemmän, kuka vähemmän, mutta jokainen ainakin kotitarpeiksi.

Kuva: Kewtar Charkoui, Unsplash



Pane muistiin aina kun voit

Päiväjärven pilkkijät ry:n pilkkikauden päättäjäiset olivat vähitellen saavuttamassa huippukohtaansa. Aivan pian seuran kunniapuheenjohtaja, talvikalastuksen grand old man Seppo Säynäväoja pitäisi yhden odotetuista puheistaan. Pilkkiminen on yksinäistä puuhaa, siinä ehtii koota sanoja pitempäänkin talvikalastuksen historiaa, tulevaisuutta ja yhteiskunnallisia vaikutuksia käsittelevään puheeseen.

Sali oli tupaten täynnä ihmisiä, jotka odottivat madesoppaa, ruokajuomia ja Sepon tarjoamaa hengenravintoa. Tajusin unohtaneeni käsilaukkuni takahuoneeseen, jossa olin ollut testaamassa boolia. Vastuutehtävät kun tuppaavat kasautumaan samoille ihmisille. Tungoksen läpi en pääsisi hakemaan laukkua, mutta mitäpä tuosta, kuka nyt kännykkää sun muita tilpehöörejä tarvitsee.

Kuva: Jens Johnson, Unsplash


- Eikös siinä ole itse konttoripäällikkö, kysyi silloin hilpeä ääni. Myönsin olevani. Kävi ilmi että juttukaveri edusti kaveriporukkaa, joilla olisi kova tarve juuri sellaiselle perkauskoulutukselle, jota vain Päiväjärven pilkkijät tarjoavat. Normaalisti olisin ottanut hänen yhteystietonsa ylös ja lähettänyt seuraavalla viikolla sähköpostia koulutuksista. Nyt laukku ja muistiinpanovehkeet sen mukana olivat ihmismassan toisella puolella. Koska perkauskoulutus kiinnosti kaveria niin kovasti, kerroin että minuun saa yhteyttä Päiväjärven pilkkijöiden kotisivun kautta ja kehotin laittamaan sähköpostia.

No tuliko sähköpostia? Ei tullut. Voi olla ettei koulutuskauppoja olisi tullut muutenkaan, mutta nyt homma jäi ihan alkutekijöihinsä. Tästä opin, etten koskaan ikinä enää jää ilman muistiinpanovälineitä. Kynnys ottaa yhteyttä on joskus käsittämättömän korkea, siksi myyjäpuolella olevan on itse madallettava sitä. Asiaa sivutaan muun muassa 8 tapaa kasvattaa jäsenmaksutuloja -artikkelissa.

Munat monessa korissa

- Jenni, olet nero, totesi Suomen kurpitsankaivertajat r.y:n puheenjohtaja Maija Myskimäki. Näön vuoksi hiukan kieltelin, en kuitenkaan kovin innokkkaasti. Järjestämämme Kurpitsarieha oli järjestetty edellisvuonna jo kolmatta kertaa ja osallistujmäärä sen kun kasvoi, samoin median kiinnostus.Olimme saaneet riehan rahoitettua pääosin Säätösäätiön myöntämällä hankeapurahalla, minkä lisäksi paikalliset yrittäjät olivat lähteneet mukaan pienemmillä summilla sekä monenlaisella in-kind-sponsoroinnilla. Odotukset olivat varsin korkealla palaverissa, jossa viimeisteltiin hankesuunnitelmaa Säätösäätiön uutta hakua varten.

Kun suunnitelmat oli hiottu porukalla, tein hakemuksen huolella, innolla ja kenties jopa rakkaudella noudattaen omia opetuksiani. Kertasin niitä 3 vinkkiä apurahanhakijoille -postauksesta. Painettuani "Lähetä"-nappia odottelin vielä hetken saadekseni kuittauksen hakemuksen vastaanottamisesta. Kokemus oli opettanut, että näin kannattaa tehdä. (Itse asiassa kokemus on opettanut, ettei vastaanottoviesteihinkään voi aina luottaa, mutta useimmiten sentään voi.)

Kuva: Verena Yunita Yapi, Unsplash


Sain hakemuksen lähettyä. Juhlistin hyvin tehtyä työtä nauttimalla edellisen päivän kokouksesta yli jäänyttä kurpitsapiirakkaa ja taputtelin itseäni selkään, mikä oli samalla hyvää taukoliikuntaa istumatyöläiselle. Säätösäätiö selvästi arvosti tekemäämme työtä! Syytä olikin, sillä ilman meitä kurpitsankaivertaminen ei lainkaan saisi sitä valtakunnallista näkyvyyttä ja arvostusta, mitä se uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvana, edullisena lajina ehdottomasti ansaitsee.

Järkytys oli valtava, kun Säätösäätiöltä saapui kielteinen apurahapäätös. Säätiö ei perustele päätöksiään. Katkeruuden kyyneliä nieleskellen tajusimme, että hankeapurahat oli tarkoitettu lähtökohtaisesti hankkeisiin. Hankkeella on alku ja loppu. Kurpitsariehan loppu ainakin Säätösäätiön rahoittamana hankkeena oli ilmeisesti nyt tullut. Jos haluaisimme jatkaa, meidän tulisi saada riehalle toiminta-avustus joltain julkiselta rahoittajalta, löytää suursponsori tai keksiä jotain ihan muuta. Mieluiten kaikkia näitä, sillä laaja rahoituspohja on kestävä rahoituspohja. Onneksi uskollisten sponsorien, vapaaehtoisten ja omasta selkänahasta revittyjen ponnistusten ansiosta tästäkin takaiskusta selvittiin ja Kurpitsarieha elää!


Jos kaipaat lisää ideoita ja inspiraatiota varainhankintaan, tule Varainhankinnan peruskurssille kevätlukukaudella 2017! Opetan kurssia keväällä EspoossaTampereella ja Porissa.

Ja muistahan käydä tykkäämässä Rahaa rattaisiin -sivusta Facebookissa!