sunnuntai 20. marraskuuta 2016

6 askelta hyvään varainhankintavideoon

YouTube on maailman toiseksi suosituin hakukone: videosisältöä halutaan, haetaan ja katsotaan yhä enemmän ja enemmän. Samalla videoiden tekemisestä on tullut teknisessä mielessä helppoa, nopeaa ja kaikille mahdollista. Täysin kelvollista materiaalia voi kuvata vaikka kännykällä, joten videoiden käyttö varainhankinnassa on mahdollista hyvinkin vähävaraisille yhdistyksille. Tärkein ja vaikein osuus, ajatteleminen, täytyy ihmisen kuitenkin vielä tehdä ihan itse. Joten tässä hiukan polttoainetta ajatuksille: 6 askelta hyvään varainhankintavideoon.

1. Vetoava tarina


Toimiva varainhankintavideo kertoo, mihin tarkoitukseen rahaa tarvitaan. Videolla on erinomaiset mahdollisuudet vedota tunteisiin, joten kannattaa miettiä millaisia tunteita haluaa herättää. Jokaisen järjestön toiminnasta löytyy varmasti kiinnostavia tarinoita erilaisten tunteiden herättäjiksi. Tunne ei ole järjen vastakohta, vaan hyvä, tunteisiin vetoava tarina pohjautuu nimenomaan tosiasioihin.

2. ... ja vain yksi tarina kerrallaan!


Tarinankerronta on paljolti valikointia ja karsintaa. Hyvä tarina ei erotu, jos sen ympärillä on paljon kaikkea muuta. Liikaa ei siis kannata yhteen videoon ahtaa, vaan mieluummin kannattaa vaikka ajatella videotaan kokonaisen sarjan ensimmäisenä osana.

3. Tiivistä!

Aikaa meillä kaikilla on rajallisesti. Jos videon tarkoitus tavoittaa ihmisiä, joille toimintasi on uutta, kannattaa pysytellä alle kolmessa minuutissa. Vanhoille tutuille voi näyttää pidempiäkin videoita: jos kohderyhmänä on vaikkapa yhdistyksen jäsenet, heidän voi olettaa pysyvän oman järjestön toiminnasta kertovan videon ääressä pidempäänkin.

4. Varainhankinnan ei tarvitse olla viraalia


Olisi ihan mahtavaa tehdä video, josta tulisi viruksen lailla leviävä somehitti. Varainhankinnassa tärkeintä on kuitenkin se, että video saa katsojan tukemaan yhdistystänne taloudellisesti. Jos video katsotaan tuhat kertaa ja kaksikymmentä katsojaa ryhtyy kuukausilahjoittajaksi, on tavoite täytetty paremmin kuin parinkymmenen tuhannen katsojan videolla joka saa aikaan kymmenen uutta lahjoittajaa. Älä tavoittele tykkäyksiä, tavoittele rahaa.

5. Selkeä toimintakehotus

Katsottuaan tunteisiin ja järkeen vetoavan videon katsoja haluaa tietää, mitä hän voi tehdä muuttaakseen tilannetta. Toimintakehotuksen on oltava selkeä, jolloin se ei mitenkään voi jäädä katsojalta huomaamatta. Katsojan täytyy ymmärtää, mitä häneltä odotetaan: kertalahjoitusta, kuukausilahjoittajaksi ryhtymistä vai jotain muuta?

6. Viesti monilla kanavilla

Video toimii tehokkaimmin, kun se on osa laajempaa kampanjaa. Jos video innostaa katsojansa käymään kotisivuillanne, siellä tulisi olla materiaalia joka syventää videon sanomaa. Kampanja voi näkyä myös muissa kanavissa kuten sähköpostissa ja jaettavissa materiaaleissa. Videon tekeminen ei voi olla varainhankinnassa tavoite, se on työkalu.

Lisää katsottavaa ja luettavaa


Hyvä, suomenkielinen esimerkki selkeästä varainhankinnassa käytetystä videosta on Planin Äitiyspakkaus 11-vuotiaalle. Planilla on monia toimintamuotoja ja ohjelmia, mutta tässä videossa keskitytään nimenomaan lapsiäitiyteen. Video kertoo tarinan ja näyttää myös lopussa selkeästi, miten katsoja voi estää tällaisten tarinoiden toistumisen.

Englanninkielisessä maailmassa yhdysvaltalainen charity:water -järjestö, joka pyrkii takaamaan puhtaan veden saannin kehitysmaissa, nousee usein esiin järjestövideoiden edelläkävijänä. Järjestöön voi tutustua lyhyen Why Water -animaation kautta.

Molemmat esimerkkivideot ovat selvästi ammattilaisten tekemiä ja niiden julkaisijat ovat suuria, jo vakiintuneen aseman saavuttaneita järjestöjä. Mikään ei kuitenkaan estä paljon pienempiä yhdistyksiä kokeilemasta videoita omassa varainhankinnassaan. Parasta jälkeä saa tietysti aikaan ammattilaisten kanssa toimiessa. Itse olen tehnyt yhdistystoimintaan liittyviä videoita Artishockin kanssa. Muitakin hyviä tekijöitä löytyy paljon. Katso ehdottomasti näytteitä aiemmista töistä, kun valitset videollesi tekijää. Jos ammattilaisen käyttöön ei ole taloudellisia mahdollisuuksia, mutta hyvät ideat kutkuttavat takaraivossa, kannattaa tehdä parhaansa niillä resursseilla mitä on käytössä.

Jos tarvitset hankerahoitusta videotasi varten, käy lukemassa 3 vinkkiä apurahanhakijoille.

Muistahan käydä tykkäämässä Rahaa rattaisiin -sivusta Facebookissa!