sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Apurahan raportointi: tapaus Yksisarvisten ystävät r.y.

Olet siis saanut apurahaa ja käyttänyt sen ihan mahtavien juttujen tekemiseen. Nyt on aika raportoida apurahan käyttö rahoittajalle. Asianmukainen raportointi varmistaa sen, että teillä on mahdollisuus saada rahaa vielä toisenkin kerran. Tutkitaanpa asiaa Yksisarvisten ystävät r.y:n koulutushankkeen kautta.

1. Kaiva sähköisestä lipastonlaatikostasi hakemus esiin. Älä kuvittelekaan, että muistaisit mitä kaikkea olet inspiraation ja rahanhimon vallassa luvannut tehdä. Saati että muistaisit mitä samaa tehtävää ennen sinua hoitanut tyyppi on hakemuksessa luvannut tehdä. Muun muassa juuri tätä  varten hakemukset täytyy säilyttää, eikä pelkästään henkilökohtaisessa arkistossa. Jos organisaatiosi nimissä haetaan apurahaa, vaadi hakemus ja myöhemmin myös raportti organisaation arkistoon. Onneksi Yksisarvisten ystävät r.y. säilyttää kaikkia apurahahakemukset ja -raportit pilvessä. Apurahahakemukset ja -raportit eivät ole itseilmaisua vaan käyttötekstiä, joka kirjoitetaan lähtökohtaisesti tiettyä tarkoitusta varten: esimerkkitapauksessa yksisarvisten luomukasvatusta koskeviin koulutuksiin.

2. Raportointi kannattaa aloittaa lukemalla hakemus läpi. Toivon mukaan olet jossain vaiheessa hankkeen aikana vilkaissut sitä tai muulla tavoin varmistanut että teet todellakin juuri sitä mihin olet saanut rahoitusta. Nyt kommentoit hakemuksessa esittämiäsi toimenpiteitä ja tavoitteita. Yksisarvisten ystävät järjesti yksisarviskoulutuksen, johon kutsuttiin 300 ihmistä, mutta osallistujamäärä jäikin pienemmäksi. Raportissa he kertovat miksi: yhteistyökumppaneita etsiessään he huomasivat, että tietoisuus yksisarvisten kasvatusmahdollisuuksista on vielä melko vähäistä, joten tiedotustyötä tarvitaan vielä paljon. Onneksi runsaasti julkisuutta saanut koulutus paransi tilannetta, ja nyt YY:llä on materiaalia työn jatkamista varten! 

3. Kuten hakemus, myös raportti kirjoitetaan sekä sanoin että numeroin. Taloudellista raportointia helpottaa valtavasti, jos olet pitänyt kirjaa hankkeen tuloista ja menoista aivan hankkeen alusta lähtien. Varsinkin pienet kulut unohtuvat nopeasti, mutta yhteenlaskettuina niistä voi tulla suuri summa. Ostettiinko koulutusyksisarvisille omenoita palkkioksi hyvästä käytöksestä? (Tai Yksisarvisten ystävät r.y:n hallituksen jäsenille?) Sama koskee tietysti myös tuloja.  Jokainen pienikin lipputulo, luentopalkkio tai muu hankkeeseen liittyvä tulo kannattaa merkitä raporttiin. Jopa taaperoitten yksisarvisratsastuksesta Pöytyän kesämarkkinoilla tienatut sataset. Vaikka ne olisivat summaltaan pieniä, myyntitulot voivat kertoa hanketta kohtaan tunnetusta kiinnostuksesta ja olla siten rahallista arvoaan arvokkaampia.

Kuvan teki siskoni Mirka.


4. Elämme maailmassa jossa arvostetaan numeroita. Kun kirjoitat hankkeesta, mieti mitä kaikkea voit kertoa numeroilla. Montako osallistujaa yksisarviskoulutuksessa oli? Entä montako tykkääjää hankkeesta tiedottavalla Ystävän tarvista? Muista yksisarvista- Facebook-sivulla on? Olivatko yksisarviset kenties mediassa? Kuinka monta kertaa ja missä? Muista että jokainen mediaosuma on tärkeä, median koosta huolimatta. Yksisarvisten ystävät tekivät monta sataa tuntia vapaaehtoistyötä hankkeessa, ja tästä kannattaa tietysti kertoa hanketta raportoidessaan.

5. Mikä oli se muutos jonka hanke sai aikaan? Rahoittajat hakevat muutosta, joten anna se heille raportin muodossa. Joskus kuulee ihmisten toivovan, että hyvin toimivat hankkeet saisivat jatkaa työtään rauhassa ilman jatkuvaa muutosta. Yleensä kuitenkin rahoittajatahot haluavat aina jotain uutta. Raportoijan tehtävä on tällöin etsiä uusia näkökulmia ja kirjoittaa muutos näkyväksi. Yksisarvisprojekti toi yksisarviset mediaan ennennäkemättömällä tavalla ja antoi runsaasti uutta tietoa suomalaisten suhtautumisesta yksisarvisiin. Projekti nosti esille kysymyksiä, johon tulevaisuudessa etsitään vastauksia.

6. Ihanteellisessa maailmassa hanke ei jää yksittäistapaukseksi vaan on osa suurempaa prosessia. Raportissa voit siis kertoa, miten aiot jatkaa hankkeessa aloitettua työtä. Tämä on tietysti myös hyvä paikka pedata tulevia hankehakemuksia kertomalla, kuinka tärkeää työn jatkaminen on. Koska Yksisarvisten luomukasvatus- hanke paljasti, miten tietämättömiä suomalaiset asiasta ovat, esimerkkiyhdistyksemme hakee hankeapurahaa selvityshankkeeseen, jossa tutkitaan yksisarvisten terapiakäyttöä.

Bonusvinkki: säästä raportti. Siihen kirjoitettu teksti tuottaa suurta iloa, kun koostat vuosikertomusta tai vaikkapa seuraavaa samaan aiheeseen liittyvää hankehakemusta. Kirjoittaminen on aikaavievää työtä, joten työn tuloksia kannattaa käyttää monta kertaa.

Tsemppiä raportointiin! Luehan vielä nämä:

Mitä tehdä vanhalla apurahahakemuksella? 

3 vinkkiä apurahanhakijoille

Ja sokerina pohjalla: käy tykkäämässä Rahaa rattaisiin -sivusta Facebookissa.


sunnuntai 20. marraskuuta 2016

6 askelta hyvään varainhankintavideoon

YouTube on maailman toiseksi suosituin hakukone: videosisältöä halutaan, haetaan ja katsotaan yhä enemmän ja enemmän. Samalla videoiden tekemisestä on tullut teknisessä mielessä helppoa, nopeaa ja kaikille mahdollista. Täysin kelvollista materiaalia voi kuvata vaikka kännykällä, joten videoiden käyttö varainhankinnassa on mahdollista hyvinkin vähävaraisille yhdistyksille. Tärkein ja vaikein osuus, ajatteleminen, täytyy ihmisen kuitenkin vielä tehdä ihan itse. Joten tässä hiukan polttoainetta ajatuksille: 6 askelta hyvään varainhankintavideoon.

1. Vetoava tarina


Toimiva varainhankintavideo kertoo, mihin tarkoitukseen rahaa tarvitaan. Videolla on erinomaiset mahdollisuudet vedota tunteisiin, joten kannattaa miettiä millaisia tunteita haluaa herättää. Jokaisen järjestön toiminnasta löytyy varmasti kiinnostavia tarinoita erilaisten tunteiden herättäjiksi. Tunne ei ole järjen vastakohta, vaan hyvä, tunteisiin vetoava tarina pohjautuu nimenomaan tosiasioihin.

2. ... ja vain yksi tarina kerrallaan!


Tarinankerronta on paljolti valikointia ja karsintaa. Hyvä tarina ei erotu, jos sen ympärillä on paljon kaikkea muuta. Liikaa ei siis kannata yhteen videoon ahtaa, vaan mieluummin kannattaa vaikka ajatella videotaan kokonaisen sarjan ensimmäisenä osana.

3. Tiivistä!

Aikaa meillä kaikilla on rajallisesti. Jos videon tarkoitus tavoittaa ihmisiä, joille toimintasi on uutta, kannattaa pysytellä alle kolmessa minuutissa. Vanhoille tutuille voi näyttää pidempiäkin videoita: jos kohderyhmänä on vaikkapa yhdistyksen jäsenet, heidän voi olettaa pysyvän oman järjestön toiminnasta kertovan videon ääressä pidempäänkin.

4. Varainhankinnan ei tarvitse olla viraalia


Olisi ihan mahtavaa tehdä video, josta tulisi viruksen lailla leviävä somehitti. Varainhankinnassa tärkeintä on kuitenkin se, että video saa katsojan tukemaan yhdistystänne taloudellisesti. Jos video katsotaan tuhat kertaa ja kaksikymmentä katsojaa ryhtyy kuukausilahjoittajaksi, on tavoite täytetty paremmin kuin parinkymmenen tuhannen katsojan videolla joka saa aikaan kymmenen uutta lahjoittajaa. Älä tavoittele tykkäyksiä, tavoittele rahaa.

5. Selkeä toimintakehotus

Katsottuaan tunteisiin ja järkeen vetoavan videon katsoja haluaa tietää, mitä hän voi tehdä muuttaakseen tilannetta. Toimintakehotuksen on oltava selkeä, jolloin se ei mitenkään voi jäädä katsojalta huomaamatta. Katsojan täytyy ymmärtää, mitä häneltä odotetaan: kertalahjoitusta, kuukausilahjoittajaksi ryhtymistä vai jotain muuta?

6. Viesti monilla kanavilla

Video toimii tehokkaimmin, kun se on osa laajempaa kampanjaa. Jos video innostaa katsojansa käymään kotisivuillanne, siellä tulisi olla materiaalia joka syventää videon sanomaa. Kampanja voi näkyä myös muissa kanavissa kuten sähköpostissa ja jaettavissa materiaaleissa. Videon tekeminen ei voi olla varainhankinnassa tavoite, se on työkalu.

Lisää katsottavaa ja luettavaa


Hyvä, suomenkielinen esimerkki selkeästä varainhankinnassa käytetystä videosta on Planin Äitiyspakkaus 11-vuotiaalle. Planilla on monia toimintamuotoja ja ohjelmia, mutta tässä videossa keskitytään nimenomaan lapsiäitiyteen. Video kertoo tarinan ja näyttää myös lopussa selkeästi, miten katsoja voi estää tällaisten tarinoiden toistumisen.

Englanninkielisessä maailmassa yhdysvaltalainen charity:water -järjestö, joka pyrkii takaamaan puhtaan veden saannin kehitysmaissa, nousee usein esiin järjestövideoiden edelläkävijänä. Järjestöön voi tutustua lyhyen Why Water -animaation kautta.

Molemmat esimerkkivideot ovat selvästi ammattilaisten tekemiä ja niiden julkaisijat ovat suuria, jo vakiintuneen aseman saavuttaneita järjestöjä. Mikään ei kuitenkaan estä paljon pienempiä yhdistyksiä kokeilemasta videoita omassa varainhankinnassaan. Parasta jälkeä saa tietysti aikaan ammattilaisten kanssa toimiessa. Itse olen tehnyt yhdistystoimintaan liittyviä videoita Artishockin kanssa. Muitakin hyviä tekijöitä löytyy paljon. Katso ehdottomasti näytteitä aiemmista töistä, kun valitset videollesi tekijää. Jos ammattilaisen käyttöön ei ole taloudellisia mahdollisuuksia, mutta hyvät ideat kutkuttavat takaraivossa, kannattaa tehdä parhaansa niillä resursseilla mitä on käytössä.

Jos tarvitset hankerahoitusta videotasi varten, käy lukemassa 3 vinkkiä apurahanhakijoille.

Muistahan käydä tykkäämässä Rahaa rattaisiin -sivusta Facebookissa!

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Kuka tätä varainhankintablogia oikein kirjoittaa?

Onkos tytöllä edes varainhankintatieteen tohtorintutkintoa vai millä valtuuksilla täällä oikein kirjoitellaan, saatat kysyä. Tai ainakin yksi sisäisistä äänistäni, todella ärsyttävä Setämies kyselee tällaisia. "Minä pyöritin viiden menestyvän yhdistyksen taloutta jo ennen kuin sinä olit syntynytkään", kertoo Setämies, mikä on vähän tyhmää ja epätotta koska hänhän on viisi vuotta nuorempi kuin minä. Jotta Setämiehen ja muiden kyselijoiden uteliaisuus tulisi tyydytettyä, kerron nyt miten päädyin varainhankintabloggariksi.


Kuinka varainhankkija karaistui 


Kuten kaikilla muillakin koulua käyneillä henkilöillä, ensikosketukseni varainhankintaan liittyi luokkaretkivarojen keräämiseen. Myyjäiset, joulupaketointi, kaiken maailman keksipurkkien myynti sekä sokerina pohjalla pääsymaksulliset lastenjuhlat: kaikkea on tehty ja usein varsin hyvällä menestyksellä. Vaikka ehkä olisikin vanhemmille helpompaa vain maksaa ja lähettää muksut retkelle, uskon että varainhankinta omien tavoitteiden puolesta on lapsille ja nuorille hyvää kokemusta. Ehkä heistäkin voi tulla isona varainhankintabloggareita? He voivat sitten kutsua minua senseiksi, tai vaikka ihan vaan mestariksi.

2000-luvun alussa, ollessani vielä opiskelija, tapasin tallinnalaisessa baarissa pari todella kiinnostavaa suomalaista tyyppiä, joilta sittemmin opin hanketyön perusteet. He - kutsuttakoon heitä vaikkapa koodinimillä M ja M - olivat työllistäneet itsensä sosiaalialan hankkeeseen, jonka he olivat itse keksineet ja jolle olivat hakeneet rahoitusta. Päädyin hankkeen taustayhdistyksen varapuheenjohtajaksi, mikä on myöhemmin paljastunut yllättävän hyödylliseksi. Hanke monine sivuhankkeineen sai paljon hyvää aikaan, ja jonkinlaisena odottamattomana sivutuotteena opin paljon asioita joita mikään koulu tuskin olisi voinut opettaa. Ehdollistuin myös siihen, että hankehakemuksia tehdessä käyttäydytään niin kuin oltaisiin tekemässä jotain aivan äärettömän hupaisaa. Harva asia on hauskempaa kuin hankesuunnittelu hyvässä porukassa (tai no onhan niitä, mutta yleensä ne eivät ole taloudellisesti yhtä kannattavia).

Kansainvälisen matkailun glamouria kokousmatkalla. Kuvan koneella matkustettiin Tallinnasta Kärdlaan, Hiidenmaalle joskus vuonna 2003. Minä olen kuvassa tuo punahousuinen tyyppi jolla on valtava rinkka.

Tuohon aikaan opiskelin Tampereen yliopistossa, jossa opiskelijoiden sosiaalinen elämä voi rakentua hyvinkin paljon kansalaisaktivismin ja maailmanparantamisen varaan. Se on tapa tavata muita söpöjä villapaitoihin pukeutuneita takkutukkaisia itseä kiinnostavien sukupuolten edustajia ja edesauttaa samalla kaikkea hyvää. Tuolta ajalta on paljon mahtavia muistoja käytännön kansalaisaktivismista ja järjestötoiminnasta ja uskon että sillä mitä me teimme, oli todella vaikutusta. Varainhankinta tuli myös tutuksi: olen myynyt monenlaisia varainkeruutuotteita, järjestänyt tapahtumia ja taisin myös feissata ennen kuin siitä tuli työ josta maksetaan palkkaa. Ai niin, ja valmistuinkin sieltä yliopistosta, en tosin varainhankintatieteistä (koska moista koulutusta ei ole olemassa) vaan historiasta.

Valmistumisen jälkeenkin on elämää


Nykyään opetan varainhankintaa ja myös bloggaan siitä. Sitä ennen olin valmisttuani viisi vuotta töissä Suomen Viron-instituutissa, ensi kulttuurisihteerin, sitten ohjelmapäällikön nimikkeellä. Noina vuosina tein hakemuksen poikineen ja  todella hioin kirjoitustaitojani. Tähän mennessä olen tehnyt menestyksekkäitä hankehakemuksia suomeksi, viroksi ja englanniksi. Vironkielisen hakemukseni menestymisestä olen aika ylpeä!

Osan työajastani vietän monenlaisten mainioiden hankkeiden parissa. Esimerkiksi äärimmäisen sympaattisen mutta tehokkaan kansainvälisen kiertävän runofestivaalin eli Runoajelun, tunnettu myös nimellä Poetry Ride, toiminnanjohtajana. Eli toisin sanoen henkilönä, joka etsii kiertueelle rahoituksen: jos en tee työtäni oikein, runobussi ei liikahdakaan. Runokiertueita järjestäessä olen oppinut miten bussin ajoaikalaskuri sekä pohjoismainen kulttuurin rahoitusjärjestelmä toimivat.

Teen myös paljon muuta jännää ja myös vähemmän jännää ja väitän touhujani nälän aiheuttamiksi pakkoliikkeiksi. Eli työksi. Hain ja sain rahoitusta muun muassa tällaiseen sarjakuvan matkailullista tuotteistamista koskevaan selvityshankkeseen ja olen pistänyt hankkeen tuomia ideoita myös käytäntöön. Minuun voi siis törmätä useammassa paikassa, ja usein minulla on ihan varteenotettava syy olla juuri siellä missä olen. Jos ja kun touhut sivuavat varainhankintaa, saatan käyttää niitä esimerkkeinä tässä blogissa.

Runoajelijat Liepajasssa 2011. Kuvan otti mainio Alisa Javits.


Vakituisemmin työskentelen järjestössä nimeltä Rozentāls-seura. On tavallaan tosi retroa olla töissä ystävyysseurassa, Suomi-Latvia-ystävyysseurassa tarkkaan ottaen. Rahoituspohjamme on kuitenkin kaikkea muuta kuin retro, eli teemme varainhankintaa pikku muurahaisten (latviaksi skudra) ahkeruudella. Koska olen putiikin ainoa vakituinen työntekijä - julmetun ammattitaitoisten opettajien ja kerho-ohjaajien sekä mahtavien vapaaehtoisten lisäksi - saan todellakin tehdä monipuolisesti aivan kaikkea. Käytännössä haen rahoitusta, raportoin siitä, myyn varainkeruutuotteita, teen viestintää, pidän huolta jäsenrekisteristä ja taloushallinnosta sekä tietysti järjestän monenlaista ohjelmaa. Keitän myös hyvää kahvia ja pidän jatkojen järjestämistä ammatillisena erityisosaamisalueenani. Siivouksen olemme kuitenkin ulkoistaneet.


Ammatin valopuolet


Usein etsin rahoitusta jonkun toisen ideoille. En koskaan ryhtyisi etsimään rahoitusta hankkeelle, johon en usko. Työnantajani ja yhteistyökumppanini tekevät lähtökohtaisesti hyviä juttuja, joten heidän kanssaan on helppo toimia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että jokainen hanke jolle on olen etsinyt ja löytänyt rahoitusta olisi ollut sydämeni valittu, rakkauteni hedelmä tai muuten henkilökohtaisesti merkityksellinen.

Joskus prosessi on täytynyt aloittaa pohtimalla hyvin tarkkaan, miksi ihmeessä tällaista touhua oikein tehdään. Melkein aina punainen lanka on lopulta löytynyt ja usein olen myös pystynyt myymään hankkeen rahoittajille. Aina tarkoitusta ei ole löytynyt, ja tuolloin rahoituskin on jäänyt löytymättä. Usein se on jäänyt löytymättä myös hankkeille, joita olen pitänyt äärimmäisen tärkeinä ja joiden perustelemiseksi rahoittajille olen tehnyt kovasti töitä. Hyvin sujuva varainhankinta on kuitenkin iso ilo. On mahtavaa nähdä, että oma kova työ mahdollistaa hienoja asioita.

Työmatkalla Ventspilsissä: minä olen tuo mustiin pukeutunut hahmo oikealla

Varainhankinta on yhdistystoiminnan osa-alue, jolla ei on yleisempi kuin kyllä. Vaan kuten eräs naistennaurattaja hyvin sosiaalinen ystäväni minulle opetti, jokainen torjunta on askel kohti seuraavaa onnistumista. Raha ei ilmesty yhdistyksen tilille tyhjästä, joten jonkun tätäkin hommaa on tehtävä, jotta ne oikeasti tärkeät asiat tulisivat hoidettua. Motivoivaa on tietysti myös se, ettei ilman menestyksekästä varainhankintaa ole rahaa minunkaan palkkaani. Sitäpaitsi sisälläni asuu Setämiehen lisäksi myös reipasotteinen, hyvin kovaääninen torikauppias, jonka energiaa joudun ohjailemaan salonkikelpoisiin varainhankintapuuhiin. Eli toisinsanoen taidan tykätä tästä.

Nyt kun ollaan tuttuja, voisit saman tien käydä tyksimässä Rahaa rattaisiin -sivusta Facebookissa. Tulisin siitä kovin iloiseksi.

Esittelyni ja ajatuksiani varainhankinnasta: Valmis on parempi kuin täydellinen ja  Miksi varainhankinta pelottaa?

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Yhdistyksen raha-asiat tiiviissä paketissa

Kansikin jo kertoo, että tässä kirjassa ollaan asian äärellä. Todennäköisesti "Kaikki mitä kissani opetti minulle kirjanpidosta" tai "Alaston kirjanpito" olisivat myyvempiä nimiä kirjalle, mutta tämä teos on rohkeasti oma asiallinen itsensä.

Joten nyt ryhdytään arvostelemaan seuraavaa kirjaa:

Mika Kallio, Anu Kangasniemi, Katariina Pöyhönen ja Heidi Vierros:
Yhdistykset ja säätiöt
Kirjanpidon, tilinpäätöksen ja verotuksen erityiskysymyksiä
ST-akatemia, Helsinki
3. painos, 2016, 332 s.



Kustantajan nimessä oleva ST tarkoittaa Suomen tilintarkastajia, mikä sekin viittaa siihen että kyseessä on ammattikirjallisuus. Väittäisin kuitenkin, että tämäntapaista ammattikirjallisuutta kannattaa lueskella muidenkin kuin kirjanpidon ammattilaisten. Yhdistysten taloudesta vastaavien tulisi tietää mitä kaikkea talouden hoitamiseen liittyy, eikä tieto tee pahaa muillekaan yhdstysaktiiveille. Yhdistysten - varmasti myös säätiöiden - taloudenpitoon liittyy myös seikkoja, joita kokenutkaan kirjanpidon ammattilainen ei välttämättä tiedä. Ammattilaisiinkaan ei kannata sokeasti luottaa, vaan on tiedettävä mistä heille maksaa. Tietämätöntä on helppo jymäyttää ja tietämättömän on myös harmillisen helppo jymäyttää itseään ja muita.

Nyt kun ollaan päästy yhteisymmärrykseen siitä että oppiminen on lähtökohtaisesti jees, voidaankin avata arvosteltava kirja. Kritiikkiä tulee kirjan nimestä: kertoohan se tietysti mistä on kysymys, mutta kuinka tuota nimeä käytetään lauseessa? Sisällysluettelo on sekin useamman sivun mittainen ja luvut on jaettu useisiin alalukuihin. Jo sisällysluettelon selailu alkaa siis hiukan hengästyttää. Mutta kieltämättä malli on varsin selkeä sille joka tietää edes suurinpiirtein mitä on hakemassa.

Arvosteltavana on kirjan kolmas painos. Ensimmäinen ilmestyi vuonna 2010 ja toinen vuonna 2013. Kolmannessa painoksessa on otettu huomioon vuoden 2015 joulukuussa uudistuneet säätiölaki ja kirjanpitolaki. Kirjastossa tai divarissa asioidessa kannattaa siis ottaa huomioon, että painosten välillä voi olla eroja.

Sille, joka kaipaa tietoa yhdistysten tai säätiöiden kirjanpitoon, tilinpäätökseen ja verotukseen liittyvästä asiasta, tämä kirja tarjoaa nimensä mukaisesti juuri sitä mitä siltä halutaan. Kirja sisältää tietysti runsaasti verohallinnon kotivisuiltakin löytyviä esimerkkejä, joten yleishyödyllisten yhteisöjen verotusohjeen tosifani löytää varmasti paljon tuttua tekstiä ja ennen kaikkea tuttuja esimerkkejä. Kirjoittajatiimi vie kuitenkin lukijansa paljon pidemmälle kuin mihin yksinäinen nettisurffaaja pääsee.

Teholuin yhdistyksen tilinpäätöstä koskevan luvun ja koin hidasta valaistumista. Yhdistyksen taloudenhoidon muuttaminen läpinäkyvämmäksi ja sitä kautta jäsenille ja muille rahoittajille helpommin ymmärrettäväksi on itselleni tärkeää. Toisin sanoen tilinpäätösten lukeminen on usein tolkuttoman hankalaa ja joskus epäilen että hankaluus on tarkoituksellista. Toisaalta, erään järjestöaktiivin vuosikokouskommentin mukaan "nuohan on numeroita, ei kukaan lue numeroita": eli ehkä tilinpäätösten selkeyteen ei vain kiinnitetä huomiota, koska keskiverto järjestötoimija on kiinnostuneempi kirjaimista kuin numeroista. Salaliittoa ei siis olekaan, mikä on tietysti aina jonkinasteinen pettymys.

Kirjasta saa hyvät tiedot siitä, mikä on tilinpäätöksessä välttämätöntä ja missä voi valita sopivimman toimintatavan. Esimerkiksi yhteiskuluja (kuten vuokria ja muita toimitilamenoja) voidaan käsitellä tilinpäätöksessä useammalla tavalla, kunhan näin tehdään johdonmukaisesti. Tekijät myös tunnustavat, että yleishyödyllisen yhteisön taloudenpidossa voi olla alueita, joilla oikean toimintatavan valitseminen ei olekaan päivänselvää. Esimerkiksi sponsorituottojen käsitteleminen kirjanpidossa on tällainen tilannekohtaisesti ratkaistava asia.

Teoksen tyyli on asiallinen, mutta silti verrattain helppolukuinen. Jotakuinkin normaaliälyinen lukija saa kyllä niin sanotusti juonesta kiinni ilman että vieressä on suomi-kirjanpitäjä-suomi-sanakirja. Kirjasta löytyy myös esimerkiksi toiminnantarkastuskertomuksen mallipohja, arvonlisäveroaseman kartoituksen kysymyslista ja muuta hyödyllistä.

Kaiken kaikkiaan kirja pitää lupauksensa ja on juuri sitä mitä siltä voi nimen perusteella odottaakin. Suosittelen tätä yhdistysten johtotehtävissä - työsuhteessa tai vapaaehtoisina - toimiville ja erityisen painavasti suosittelen tätä yhdistysten asioita hoitaville kirjanpidon ammattilaisille.Yhdistys eroaa yrityksestä perustehtävänsä kautta ja näi ollen myös sen talous eroaa yrityksen taloudesta. Mistään mahdottoman vaikeasta ei kuitenkaan ole kysymys, vaan ihan ihmisen kokoisista asioista.

Sain kirjan ilmaisena arvostelukappaleena ST-akatemialta, muuta korvausta en tästä postauksesta saa.

Kiinnostaako varainhankinta-aiheinen itsetutkiskelu? Lue Miksi varainhankinta pelottaa?

Muistahan käydä tyksimässä Rahaa rattaisiin -sivusta Facebookissa!




torstai 3. marraskuuta 2016

Nakukalenteri: vanha juttu vai klassikko?

Joka ikinen vuosi jokin ryhmä pääsee nakukalenterillaan iltalehtien sivuille, ja tänä vuonna kunnia on osunut Diabetesyhdistys Plasmalle  Heidän kalenterinsa ei ole ainoa nyt myynnissä oleva kalenteri, vaan tarjolla on esimerkiksi Oulun Lääketieteen killan poikakalenteri, jolla kerätään rahaa Oulun Ensi- ja turvakodille. Esimerkkejä löytyy runsaasti lisää tältä ja menneiltä vuosilta.

Alastonkalenterivillitys sai alkunsa vuoden 2000 kalenterista, jossa yorkshireläisen Rylstone and District Women' s Institute -nimisen kotitalousyhdistyksen naiset poseerasivat alasti kerätäkseen varoja leukemiatutkimukselle. Kalenteritytöt olivat tuolloin 45-60-vuotiaita ja heidät kuvattiin pelkät helmet kaulassaan kuorruttamassa kakkuja, neulomassa ja muissa kotoisissa puuhissa. Idea sai alkunsa erään yhdistyksen jäsenen puolison menehdyttyä leukemiaan. Varainhankinta hyvän asian puolesta onnistui yli odotusten ja kalenteri keräsi yli kolme miljoonaa puntaa.

Yorkshireläisrouvilla oli puolellaan uutuudenviehätys, sillä ajatus tavallisista ihmisistä - siis muista kuin ammattimalleista - poseeraamassa alastonkalenterissa oli tuolloin uusi. Alastonkalenterien perinne juontaa juurensa pornon tyttökalentereista, ja kalenterit kommentoivat olemassaolollaan myös niitä, tavalla tai toisella. Pornokalentereilla on oma tehtävänsä, joista yksi lienee naisasiakkaiden karkottaminen korjaamoista ja konttoreista, joissa niitä pidetään esillä (olin pikkutyttönä mukana hakemassa autoa korjaamolta, ja seinällä keikistelevän nakun tädin nähdessäni ymmärsin etten olisi koskaan tervetullut asiakas tuohon paikkaan). En haluaisi seinälleni kaupallista poikakalenteria, enkä ole varma haluaisinko sinne myöskään Päiväjärven pilkkijät ry:n aktiivijäsen Seppoa kaira porausvalmiina. (Päiväjärven pilkkijät ry:tä ei ole olemassa, ja jos onkin, anteeksi Seppo, olen varma että olet oikeasti ihana mies.)

Iäkkäämpien rouvien kalenteri oli hauska kommentti siihen, millaisia ihmisiä voi näyttää alasti julkisesti. Ykköstyypin diabetesta sairastavat Plasman jäsenet taas haluavat kalenterillaan näyttää, etteivät kaikki diabeetikot ole ylipainoisia. Kalenteria suunnitellessa kannattaa miettiä, mikä on kalenterin viesti. Onko tarkoituksena näyttää viehättäviä ihmisiä vähissä vaatteissa vai onko riisumisella jokin muu merkitys? Tyttö- tai poikakalenterin voi tehdä myös vaatteet päällä: Pirkanmaan pelastuslaitoksen naisensihoitajat keräsivät yli 18 000 euroa Vapepalle kalenterilla, jossa poseerasivat työvaatteissaan. Kalenterin voi tietysti tehdä myös aivan muista aiheista kuin "tytöistä" tai "pojista".

Jos ryhmänne harkitsee omaa kalenteria, ota huomioon ainakin seuraavat seikat.

- Kalenterien myyntiaika on todella lyhyt. Harva ostaa kalenteria kovin monta kuukautta ennen uutta vuotta, ja tammikuun jälkeen myynti stoppaa täysin. Olkaa siis valmiita takomaan silloin kun rauta on kuumaa eli panostamaan myyntiin vuoden lopulla.

- Kalenteri on esillä läpi vuoden ja siihen kiinnitetään huomiota usein. Se on siis mahtava paikka viestiä sitä, mitä haluatte kertoa. Mikä teidän viestinne on?

- Kalentereita voi teettää monessa paikassa. Vuosi on saman pituinen muuallakin, mutta juhlapäivät vaihtelevat, samoin nimipäiväkalenteri. Jos aiot myydä kalenteria Suomessa, tarvitset suomalaisen kalenterin.

- Voit lisätä kalenteriosuuteen merkintöjä haluamiesi päivien kohdalle, esimerkiksi yhdistyksen suurtapahtuman tai merkkipäivän. Tätä kannattaa käyttää harkiten, jottei teho häviä.


Muista käydä tyksimässä Rahaa rattaisiin -sivusta Facebookissa!
.