torstai 29. syyskuuta 2016

In-kind-sponsorointi on oikeasti mahtavaa

Vaikka koirien potkukelkat voivat olla varainhankinnan kannalta varsin vaarallinen viritys, pääosin in-kind-sponsorointi on tuonut hankkeilleni pelkkää hyvää. Miten varmistat, että sponsorointi onnistuu?

Pyytävälle annetaan

Sponsoreiden antamista tuotteista tai palveluista on oikeasti hyötyä vain silloin, kun ne antavat enemmän kuin ottavat. Helpointa tämä on silloin, kun olet itse aktiivinen ja pyydät juuri sitä, mitä tarvitset. Projektia aloittaessa kannattaa miettiä, millaisia asioita tulee sen aikana tarvitsemaan ja pystyisikö niitä saamaan in-kind-sponsorointina. Mieti, mitä pystyt itse tarjoamaan sponsorille.

Tiettyjen alojen, esimerkiksi matkailualan, yritykset saavat huomattavan paljon sponsorointipyyntöjä. Olisihan mainiota saada erilaisten tapahtumien matkakulut sponsoroituina. Tosin juuri matkakuluihin on usein helpointa saada tukea julkisista lähteistä, mikä kannatta myöskin pitää mielessä pohtiessaan miten varainhankintaan käytetyn aikansa ja energiansa jakaa. Tämä ei missään nimessä tarkoita, ettei matkailualalta löytyisi sponsorointihalukkuutta. Mutta jos pystyt keksimään jonkun vähemmän ilmeisen alan, jonka tuotteita tai palveluita tarvitset, onnittelut, mahdollisuutesi onnistua kasvavat välittömästi. Nyt vain keksimään projektia, johon tarvitaan traktorin varaosia! (Tosin voi olla, että heitäkin pommitetaan jatkuvasti kampiakseleita kinuavilla viesteillä, en ole ikinä kokeillut.)

Laajenna horisonttiasi

Joskus yritykset saattavat tarjota jotain odottamatonta. Ehkä he haluavat näkyvyyttä uudelle tuotteelle, josta et itsekään vielä tiennyt. Ehkä heillä on hieno idea yhteistyöstä. Tai ehkä koirien potkukelkat eivät ole menneet kaupaksi ja jätehuolto maksaa. Jos tarjottu asia on jotain, mitä et pysty itse käyttämään, mieti olisiko sillä käyttöä vaikka kilpailupalkintona tai arpajaisvoittona? Tai vapaaehtoisille annettavana lahjana, joka pieneltä osaltaan näyttää kuinka tärkeitä he teille ovat? Muista kuitenkin elämän kylmät ja karut reunaehdot: jos asian käyttöön saaminen vie enemmän resursseja kuin tuottaa hyötyä, voit sanoa ei. Sinä ja fiksut kollegasi olette ainoita, jotka pystytte arvioimaan minkälainen yhteistyö kannattaa.

Vieraanvaraisuus on hieno asia. Sen harjoittaminen on paljon helpompaa, kun on karkkisponsori. Kiitos Laima!

Sponsorointi on yhteistyötä

"Kuinkas sanotaan", kyselee hyvä kasvattaja kasvatettavaltaan muutaman tuhatta kertaa, kunnes kiittämisen taito on opittu. Sponsori mahdollistaa upean hankkeesi, joten muista kiittää! Ihannetapauksessa olette yhdessä neuvotelleet siitä, millaista näkyvyyttä sponsori teiltä kaipaa. Varsinkaan sponsorointiin vielä melko tottumattomien yritysten suhteen näin ei aina kuitenkaan ole.

Logonäkyvyys on tietysti tärkeää, mutta on myös muita tapoja tehdä yhteistyötä. Esimerkiksi toinen toistensa postitusten jakaminen sosiaalisen median eri kanavissa on kohtuullisen helposti toteutettavissa ja voi tuoda kaivattua näkyvyyttä enemmän kuin logo julisteen reunassa. Mikäli järjestät kutsuvierastapahtumia, kutsu myös sponsorin edustaja. Kutsu on itsessään viesti ja huomionosoitus, vaikkei kutsuttava paikalle pääsisikään. Edelleenkin perinteisestä logonäkyvyydestä kannattaa myös pitää hyvää huolta ja varmistaa että logo on siellä, minne se on luvattu laittaa.

Saisinko lähettää sinulle muutaman kerran vuodessa sähköpostia? Kerron uutiskirjeessä tulossa olevista kursseista ja muusta kiinnostavasta. Uutiskirjeen voi tilata täällä.

Muistahan käydä Rahaa rattaisiin -sivusta Facebookissa!



maanantai 26. syyskuuta 2016

Koirien potkukelkka: onko in-kind-sponsoroinnissa järkeä?


In-kind-sponsorointi, eli tavaroiden ja palveluiden saaminen maksutta, on parhaimmillaan kaikkia osapuolia hyödyttävä yhteistyösuhde. Sponsorit mahdollistavat monia hienoja asioita ja saavat tuotteensa näkymään kiinnostavissa yhteyksissä. Joskus kuitenkin sponsori voi tarjota hankkeen käyttöön jotain, jota et suhteellisen järkevänä ihmisenä olisi osannut kuvitellakaan.

Olet esimerkiksi järjestämässä lasten talviurheilutapahtuma Suksimuksua, joten tuntuu luontevalta lähestyä Nykylykky-suksifirmaa sponsoriasioissa. Rahan sijaan sinulle tarjotaankin kahtasataa koirien potkukelkkaa. "Jee ilmaisia potkukelkkoja! Koirille... no who cares, lapsethan tykkää koirista", ajattelet innoissasi. Ehkä ilmaiset koirien potkukelkat voisi vaikka arpoa osallistujien kesken? Mahtava ajatus! Mahdollisuus voittaa koirien potkukelkka saa varmasti potentiaalisen osallistujan -  tai siis hänen vanhempansa - jättämään sohvalla pötköttämisen tällä kertaa väliin ja tulemaan talviurheilemaan kanssanne.

Tehtyäsi sopimuksen ymmärrät, että koirien potkukelkat on kuljetettava tehtaalta Iivantiirasta tapahtumaanne Vantaalle, sillä kuljetus ei kuulu sponsorisopimukseen. Kelkat ovat teidän, jos vain itse haette ja lastaatte ne. Mikäpä siinä, sillä yhdistyksenne hallituksen jäsenellä Jussilla on uusi poikaystävä, jolla on kuljetusfirma. Vetoat talviurheilua tarvitseviin lapsiin ja saat Jussin houkuttelemaan poikaystävänsä romanttiselle rekkareissulle Iivantiiraan. Yhdistyksenne saa kuljetuspalvelut reilulla alennuksella. Jussi nallekarhunsa kanssa saa kuin saakin kelkat ehjinä Vantaalle, josta olet vuokrannut niille edullisen varastotilan.

Tapahtumapäivä koittaa, ja mahdollisuus voittaa pääsylipulla koirien potkukelkka herättää runsaasti huomiota. Saatte myös kaipaamaanne somepöhinää, kun useampi ihminen kommentoi asiaa Facebook-sivuillanne vapaaehtoisen somevastaavanne Mirjan ladattua sinne kuvan koirastaan Rekku III:sta kelkan ohjaimissa.

Pitkään odotettu arvonta suoritetaan päivän lopuksi. Somepöhinä sen kuin kasvaa, kun osallistujat tekevät potkukelkka-aiheisia päivityksiä eri kanaviin. Rekku III:sen lisäksi myös muut koirat pääsevät somekuviin kelkan kanssa. Muutama onnellinen voittaja nappaa kelkan heti mukaansa. Osa kuitenkin kertoo hakevansa voiton myöhemmin, sillä juuri nyt se ei mahdu autoon. Eikä koiraakaan satu olemaan. Joten palataan keväämmällä.

Tilaisuuden jälkeen huomaat, ettei lipunmyynti kasvanut edellisvuodesta lainkaan, kelkkojen hakeminen ja varastoiminen maksoi satoja euroja eikä loppua näy, sillä suurin osa voittajista ei ole hakenut kelkkojaan. Olet jumissa sadanviidenkymmenen koirien potkukelkan kanssa ja Jussin ex-poikaystävä vaatii maksua Iivantiiran-reissusta.

Jotta järjen valo paistasi organisaationne yllä, on lahjahevosen suuhun joskus syytä katsoa pitkään ja hartaasti. Onnekseni olen keksinyt pomminvarman keinon in-kind-sponsorinnin järkevyyden testaamiseen. Kysy itseltäsi olisitko valmiita maksamaan saamastasi tuotteesta tai palvelusta rahaa? Sponsorointi on rahanarvoista vain silloin, kun se todella säästää rahaa tai tuo jotain merkittävää etua. Sponsoroinnin ei tulisi missään nimessä viedä sponsoroitavalta rahaa esimerkiksi kuljetuskustannusten muodossa - tai siinä tapauksessa tulisi olla selkeää, että saatava hyöty on suurempi kuin kulut ja vaiva.

Koirien potkukelkkoja ei tietääkseni ole olemassa, ei myöskään Suksimuksu- tapahtumaa tai Nykylykky-nimistä yritystä. Tämä tarina on täysin melkein fiktiivinen. Paljon omituisia asioita maailmassa kuitenkin on, joten pitäkää silmänne auki ja järjen valo päällä!

tiistai 20. syyskuuta 2016

Kolme vinkkiä apurahanhakijoille

Millä lihaksilla apurahahanat saisi kammettua auki? Näillä kolmella neuvolla pääsee jo hyvään alkuun.

 1. Keskity ratkaisuun, älä ongelmaan.Ongelmahan on jo olemassa, muutos on se mihin tarvitset apurahan tuomia resursseja. Mikä muuttuu, jos saat rahaa? Tietysti asioiden surkea nykytila kannattaa kuvata, mutta monesti vähempikin riittää. Napakat lauseet ja tiukat luvut riittävät tähän osaan, kaunokirjallisen sanamaalarin kyvyt kannattaa säästää oman hankkeen kuvaamiseen.

2. Numeroiden ja sanojen täytyy kertoa sama tarina. Hankesuunnitelma ja talousarvio ovat sama kertomus, vain näkökulma vaihtuu. Jos aiot vetää työpajoja ympäri maakuntaa, talousarviosta olisi syytä löytyä matkakuluja. Jos et kerro viestintäsuunnitelmastasi mitään, talousarviosta piileskelevä julisteisiin budjetoitu tonni voi saada kulmakarvat väpäjämään.

3. Tiedä kenelle myyt. Säätiöiden ja muiden apurahanmyöntäjien kotisivuilla kerrotaan mitä he hakevat. Lue ohjeet huolellisesti. Hyvin kirjoitetulla hakemuksella ei ole väliä, jos hanke ei vastaa apurahanmyöntäjän tavoitteita. Toisaalta joskus rahaa on irronnut viime hetkessä kokoonkursitulla sepustuksellakin, kun hankkeen kärki on osunut myöntäjän organisatoriseen sydämeen. (Tosin täytyy muistuttaa, että tälläkin hakemuksella oli samaan tapaan kokoonkursittu, varsin asiallinen talousarvio. Sanamaalailu jäi sillä kertaa vähän vähemmälle.)



Lisänä bonusneuvo: aloita apurahaprosessi keräämällä kaikki mahdolliset liitteet. Niiden saaminen eri yhteistyökumppaneilta sinun hoiviisi voi viedä aikaa. Odotusajan voit käyttää hyödyllisesti naputtelemalla hakemustasi. Olisi tympeää tehdä mahtava hakemus ja jäädä rannalle, koska et saanut toimintakertomusta/CV:tä/jotainmuutajännää ajoissa liitettyä mukaan. Lopuksi vieno muistutus: joskus sammakkoja pitää pussailla ihan urakalla ennen kuin prinssi suvaitsee ilmestyä. Harva saa ensimmäistä hakemustaan läpi eikä mestarikaan ihan jokaista, joten älä lannistu. Lohi on niin hyvä kala, että kannattaa pyytää vaikkei saisikaan!

Kun olet tehnyt hakemuksesi, lue Mitä tehdä vanhalla apurahahakemuksella? Jokainen saatu apuraha pitää myös raportoida, joten lue myös Apurahan raportointi: tapaus Yksisarvisten ystävät r.y.

Ja muista käydä tyksimässä Rahaa rattaisiin -sivusta Facebookissa!

maanantai 19. syyskuuta 2016

Kuinka kirjoja myydään eli yhdistyksen julkaisutoiminta

Eräänä kauniina kevätpäivänä nappasin suklaarasian kainalooni ja marssin tapaamaan henkilöä, jonka olin tavannut aiemmin vain pari kertaa. Olin kätilöimässä kultttuuritekoa eli vedin projektipäällikkönä kirjahanketta. Se pysyy, joka muuttuu on Latvian kansallisrunoilija Rainiksen ensimmäinen suomennettu kirja. Oli selvää, että tämä teos kuuluu kirjastoihin ja vähäiset markkinointiresurssit (toisinsanoen oma työaikani) täytyy keskittää niihin.

Yhdistysten julkaisutoiminta


Yhdistysten pienimuotoinen julkaisutoiminta voi olla osaltaan myös varainhankintaa. Rajanveto yhdistyksen elinkeinotoiminnan ja varainhankinnan välillä ei ole julkaisujen kustantamisenkaan suhteen helppoa. Omia suunnitelmia voi peilata Verotusohjeeseen yleishyödyllisille yhteisöille. Mikäli kirjaa aikoo myydä nettikaupassa, kannattaa lukea myös Yhdistyksen nettikauppa: verottaja vastaa.

Kustannustoimintaan eri osa-alueisiin, esimerkiksi kääntämiseen, voi saada erilaisia avustuksia, mutta se ei yleensä mitenkään estä myymästä teosta. Päinvastoin, yleensä avustusten myöntäjätkin haluavat nähdä kirjan saavan lukijoita ja monissa hankkeissa vaaditaan omarahoitusta, mikä voi muodostua teoksen myynnistä. Tosin jotkut apurahan myöntäjät haluavat tukemansa teoksen olevan maksutta saatavilla. Tällöinkin kannattaa miettiä huolellisesti, miten jakelu hoidetaan. Kustantajan nurkissa pahvilaatikoissa makaava kulttuuriteko ei rikastuta kenenkään elämää.

Kuinka kirjoja ostetaan?


Tiesin  kirjan kustantavan yhdistyksen eli Rozentals-seuran jäsenistä löytyvän myös useampia kirjastonjohtajia. Otin läppärin kauniiseen käteen ja kysyin eräältä heistä sähköpostilla, voisinko tulla juttelemaan yhdistyksen kirjahankkeesta. Tapaaminen onnistui ja myöhemmin olin todella iloinen että ymmärsin ottaa yhteyttä. Mistään tuskin saa niin ajankohtaista ja käytännönläheistä tietoa kirjastojen ostokäytännöistä kuin kirjastonjohtajalta, jonka työhön ostopäätökset kuuluvat. Mikäli aikoo myydä jotain, täytyy ymmärtää kenellä on valtuudet ostaa, ja millaisia rajoituksia näissä valtuuksissa ehkä on. Toisin sanoen  on tiedettävä, mitä kanavia pitkin ostot tehdään ja miten tuotteensa saa näihin kanaviin.

Suurin osa kirjastoista ostaa kirjansa Kirjavälitykseltä, BTJ:ltä tai booky.fi:ltä. Jotkut kirjastot voivat toki edelleen tehdä suoria ostoja eli kannattaa tarjota myös tätä mahdollisuutta. Ostokanavien lisäksi puhuimme kirjan markkinoinnista eli erilaisista tapahtumista, joissa kirja saataisiin yleisön tietoisuuteen. Lopputulos oli, että tapaamisen jälkeen kirjan markkinointisuunnitelma oli toteuttamista vaille valmis. (Kyllä vain, suunnitelma johti myös toteutukseen.)

Jäsenten tieto käyttöön!


Kaikkea tätä tietoa en mitenkään olisi voinut saada tietokoneen ääressä istumalla. Kirjastojen ostojärjestelmä oli jotakuinkin toki tiedossa jo entisestään, mutta keskustelu asian kanssa päivittäin tekemisissä olevan ihmisen kanssa teki asian paljon selvemmäksi. Ymmärsin myös, millaisia tapoja minulla voisi olla markkinoida kirjaa ilman rahaa.

Ihmiset ovat itse oman työnsä asiantuntijoita, joilla on ehkä paljonkin ideoita alan ilmiöihin liittyen. Yleensä ihmiset myös mielellään antavat kohtuullisessa määrin aikaansa ja asiantuntemustaan yhdistykselle, jonka jäseniä ovat. Jäsenet kannattaa tuntea ja pyytää asiantuntija-apua silloin kun on seilaamassa tuntemattomille vesille.


Tällainen kirjasta tuli! Laatikkokasa on onneksi vajunut mukavasti eli kirjaa on saatu lukijoiden käsiin.

Saisinko lähettää sinulle muutaman kerran vuodessa sähköpostia? Kerron uutiskirjeessä tulossa olevista varainhankintakursseista ja muusta kiinnostavasta. Uutiskirjeen voi tilata täällä.

Muistahan käydä Rahaa rattaisiin -sivusta Facebookissa!





sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Hyvä apurahahakemus: osa 2

Jokaiseen hakemukseen tarvitaan aina talousarvio. Realistinen, toteutettavissa oleva talousarvio. Talousarvio, joka jämäkän arvokkaasti ilmoittaa että tämä projekti se tietää kyllä mitä on tekemässä. Usko pois, se syynätään kyllä tarkasti ja arvioijat tietävät mitä asiat maksavat.

Mutta tiedätkö sinä? Aloitteleva hakemuksen kirjoittaja unohtaa helposti, että asiat maksavat enemmän kuin äkkiseltään arvaisi. Malliesimerkki on työntekijöiden palkkaaminen. Jokainen työntekijä maksaa työnantajalleen rutkasti enemmän kuin mitä itse saa käteen tai edes palkkakuitilleen. Talousarviota tehdessä tämä täytyy pitää tiukasti mielessä. Palkan sivukulujen laskemista varten löytyy erilaisia laskureita, esimerkiksi verottajan oma laskuri. Kun talousarviossasi lukee projektipäällikön (tai ihan minkä tittelin tahansa) palkka sivukuluineen, näyttää se jo astetta realistisemmalta paperilta.

Toinen aloittelevien hakemusten kirjoittaijien usein unohtama menoerä ovat hallinnolliset kulut. Ellei yhdistykselläsi jo ole ammattimaista tilitoimistoa, saadun apurahan myötä sellaiselle on todennäköisesti tarvetta. Tämä aiheuttaa tietysti kuluja. Pankin käyttö ei sekään ole ilmaista. Eivätkä mustepatruunat, postimerkit eivätkä edes paperiliittimet.... Monissa apurahaohjelmissa on tietty prosenttimäärä, jota hallinnolliset kulut eivät saa ylittää. Joka tapauksessa ne kannattaa pitää melko pieninä, alle 10% kokonaissummasta. Niiden huomioonottaminen kuitenkin kertoo, että osaat ottaa huomioon mitä kaikkea hankkeen läpivieminen vaatii.

Hakija voi tietysti tarjota sekä työntekijöitä että hallinnollisia palveluita projektin käyttöön omarahoituksena. Tällöinkin ne kannattaa kirjoittaa talousarvioon mukaan kaikkine kuluineen. Uskottava omarahoitus tarkoittaa, että hakemuksen kirjoittaja tietää, mitä hän on hankkeen käyttöön tarjoamassa ja paljonko se maksaa.


maanantai 12. syyskuuta 2016

Hyvä apurahahakemus: osa 1

Kirjoitan nyt apurahanhakijan yleisestä helmasynnistä, johon sortuessani en ole koskaan saanut hakemaani apurahaa. Laakereilla lepäily ja menneisyyden saavutuksilla pullistelu ei vielä kertaakaan ole vakuuttanut apurahoja myöntävää tahoa siitä, että tämän järjettömän upean poppoon uusimpien ideoiden tulisi saada massia. Sen sijaan selkeä työsuunnitelma, jonka ohessa on hakijan CV, yhteisön toimintakertomus tai muu selvitys aiemmista aikaansaannoksista, on useamman kerran tuonut rahaa rattaisiin.

Kuva: Oliver Cole, Unsplash

Apurahaa haetaan tulevaisuusvetoisesti. Kerrotaan mahdollisimman ytimekkäästi ja hakuilmoituksen kysymyksiin vastaten, mitä ollaan tekemässä. Talousarviota tehdessä kannattaa olla realistinen ja jossain määrin yksityiskohtainenkin. Tonni "edustuskuluihin" ei ehkä ole hyvä idea, mutta sama summa hyvin perustellun tilaisuuden tarjoiluihin saattaa ollakin. Toisaalta kovin yksityiskohtainen talousarvio voi houkutella arvioijaa tarrautumaan lillukanvarsiin ja pohtimaan tarvitaanko rahaa todella taksikuluihin vai voisiko kymmenen hengen seurueenne sittenkin matkustaa bussilla? Tietyt kulut unohtuvat talousarviosta helposti, joten tsekkaa että nämä varmasti ovat mukana.

Apurahojen myöntäjillä on erilaisia painotuksia, ja ne pitää ottaa huomioon. Huolella tehtyä hakemustekstiä voi ja kannattaa kierrättää, mutta ei missään nimessä sellaisenaan. Hyviä tekstinpätkiä voi käyttää uudestaan tarpeen mukaan tuunaten. Vanhat hakemukset kannattaa siis aina säilyttää, menivätpä hakemukset läpi tai eivät. Niiden käytöstä voit lukea lisää tästä jutusta. Jos - ja usein kun- yhdistyksen hakemuksia tekee useampi henkilö, kannattaa arkistoida hakemukset yhteen paikkaan. Näin hyvät tekstit ja laskelmat löytyvät tulevia tarpeita varten myös tekijöiden vaihtuessa. Helppoa on säilöä materiaaleja vaikka Google Docsiin, jolloin jokainen pääsee omalta koneeltaan tarkastelemaan niitä.

Millä lihaksilla sitten itse kirjoittelen aiheesta? Yksityiskohtaisemman esittelyn voi lukea täältä. Olen hakenut aika monta apurahaa, ja monesti olen hakemani apurahan myös saanut. Vielä useammin on tullut pakit. Olen hakenut nimenomaan erilaisiin projekteihin, joissa usein olen ollut itse tuottajana, projektipäällikkönä tai jollain muulla tavalla nimettynä jokapaikanhöylänä ja rahakirstun vartijana. Lisäksi olen kirjoittanut hakemuksia muille ja vielä useammin lukenut ja kommentoinut toisten kirjoittamia hakemuksia. Usein nämäkin hakemukset ovat osuneet maaliin, vielä useammin ovat olleet osumatta. Oma näkökulmani aiheeseen on siis hakijan, ja kaikki mitä kirjoitan pohjautuu omiin kokemuksiini ja siihen, mitä korvaan on jäänyt lukuisissa apurahoja käsittelevissä kahvipöytä-, kapakka- ynnä muissa keskusteluissa.

Jos tykkäsit tästä, lue myös nämä:
Kolme vinkkiä apurahanhakijoille
4 + 1 asiaa, jotka helposti unohtuvat talousarviosta
Hankehakemus vs. mainos
Mitä tehdä vanhalla apurahahakemuksella?

Ja käyhän tyksimässä myös Rahaa rattaisiin -sivusta Facebookissa!

lauantai 10. syyskuuta 2016

Kuinka kerätä jäsenmaksuja?

Jäsenmaksutulot ovat useille yhdistyksille tärkeimpiä tulonlähteitä. Ne tuovat tilille rahaa, jonka käytöstä ei tarvitse raportoida apurahanmyöntäjille, sponsoreille tai muille ulkopuolisille tahoille. Tämän lisäksi niillä on myös toinen tärkeä merkitys: maksavien jäsenten määrä määrittää yhdistyksen painoarvoa esimerkiksi silloin, kun yhdistys haluaa esiintyä määrätyn asian edustajana. Sitä se voi haluta tehdä vaikkapa hakiessaan erilaisia apurahoja. Kaikenlaisesta yhdistyksen olemassaolon tarkoitukseen liittyvästä toiminnasta puhumattakaan.

Jäsenkato ja sitoutumisen puute vaivaa useita yhdistyksiä. Miten sitoutumiskammoinen nykyihminen ylipäätään saadaan liittymään yhdistykseen, vaikka hän sinänsä suhtautuisikin asiaan positiivisesti? Minulla on tähän varma ja tepsivä keino: tehdään siitä hänelle mahdollisimman helppoa. Kun tapaat henkilön, joka haluaa liittyä yhdistykseesi, älä missään nimessä kehota laittamaan sähköpostia rahastonhoitajalle tai edes täyttämään jäsenlomaketta verkossa. Ota nimi ja yhteystiedot ylös ja lähetä hänelle mahdollisimman pian lasku sekä tietysti yhdistyksenne tietopaketti uusille jäsenille. Jos yhdistyksenne taloudenpito sen mahdollistaa ja tilanne sallii, vielä parempi vaihtoehto on ottaa jäsenmaksu saman tien vastaan, käteisenä tai korttimaksuna. Mitä helpompaa asioiden tekemisestä toisille tekee, sitä varmemmin hommat tulevat myös tehtyä.

Miten jäsen sitten sitoutetaan jäsenmaksun maksamiseen? Mikäli jäsenmaksulla saa jotain konkreettista, itselle tarpeellista hyötyä, tulee maksu varmaankin maksettua. Jos kerran vuodessa tarvittavan ahkion saa lainaan olemalla eräkerhon jäsen, kielikurssille voi osallistua kuuluessaan ystävyysseuraan tai niin edespäin, jäsenmaksulasku tuskin arkistoituu paperinkeräykseen tai sähköpostin sedimentteihin.

Hyöty ei kuitenkaan ole välttämättä kovin konkreettista. Se voi olla myös tunne ryhmään kuulumisesta, tieto siitä että yhdistys ajaa kannatettavaa asiaa tai vaikka jäsenten saamat kutsut mielettömän upeisiin bileisiin. Jokainen yhdistys tietänee itse mikä saa juuri heidän jäsenensä sitoutumaan. Sitä kannattaa miettiä eikä jäsenmaksutuloa saa koskaan pitää itsestäänselvyytenä.

Vielä sananen laskutuksesta: sitoutumisen voi tehdä jäsenille helpommaksi panostamalla laskutuksen selkeyteen. Useissa yhdistyksissä on erilaiset jäsenmaksut esimerkiksi opiskelijoille. Tämän vuoksi jäsenmaksulaskujen summa on usein tyhjä, joskus summan paikalla on vaikkapa viiva ja jotkut laskutusohjelmat laittavat laskun loppusummaksi väkisin 00,00. Varsinkin viimeksi mainittu on ihmisille varsin hämmentävä, harva kun varsinaisesti lukee laskuaan. Karvas kokemus on osoittanut, että loppusummaksi kannattaa laittaa jotain, kysymysmerkkikin lienee parempi kuin nolla. Jäsenmaksuja koskeviin kyselyihin vastaaminen vie kallista (vapaaehtois)työaikaa, joten kysymysten määrä kannattaa pyrkiä minimoimaan jo etukäteen.