sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Visuaalisen silmän treeniohjelma

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat kliseetä


Pienenä luin Aku Ankan nopeasti enkä ymmärtänyt mikä idea sarjakuvissa oikein oli, niiden tarinat kun olivat hetkessä ohi. Solja Järvenpää taas luki mielestään Akkarin paljon hitaammin kuin muut lapset. Hänestä tulikin sarjakuvataiteilija ja -opettaja, minä taas opin lukemaan sarjakuvia vasta aikuisena ymmärrettyäni että myös kuvissa on sisältöä.

Ihmisillä on omat luontaiset tapansa hahmottaa maailmaa, mutta kaikkia taitoja voi aina kehittää.Visuaalisen silmän kehittäminen kannattaa, sillä oman viestin saa parhaiten perille käyttämällä useampia eri tapoja. Tämä pätee myös yhdistyksen viestinnässä, niin varainhankinnassa kuin muussakin. Tunnelman viestimiseen visuaalisuus eli kuvat, värit, muodot ja muu silmillä nähtävä on nopea ja tehokas tapa. Ne kertovat, kuinka asiallisesta tai vaikka rönsyilevästä aiheesta on kysymys. Kiinnostava kuva saa pysähtymään ja vaikkapa klikkaamaan linkkiä.


Millaisiin tunnelmiin kurssin mainoskuva vie? Kuva: Solja Järvenpää



Katso maailmaa uusin silmin


Soljan mukaan omaa visuaalista silmäänsä ja viestintätaitojaan voi kehittää esimerkiksi tutkimalla Pinterestiä ja keräämällä omaa inspiraatiokansiota. Hyviä hakusanoja ovat esimerkiksi design, layout, fonts ja labels. Instagramissa voi tarkkailla, miten ihmiset kuvaavat elämäänsä näyttämättä siihen kuuluvia ihmisiä kuten lapsia, puolisoita ja työkavereita. Solja kertoo seuraavansa esimerkiksi Sarjakuvamuseon Instagram-fiidiä, josta voi kerätä ideoita yhdistyksen visuaaliseen viestintään.

Omakuva: Solja Järvenpää
Oman maun mukaisia kuvia kannattaa kerätä ja tutkia. Jos pitää vaikkapa Muumi-sarjakuvista, voi miettiä mikä niissä viehättää: hahmojen pyöreys, runsaat yksityiskohdat, taustalla siintävien Sumuisten vuorten tuoma taustatunnelma vai kenties hyppynaruilla ja muilla omalaatuisilla tavoilla jaetut ruudut.

Monet aiheet, joista yhdistykset haluavat viestiä, ovat luonteeltaan abstrakteja eikä niitä ole helppoa kuvittaa. Lennokkikerhon on toki helppoa kuvittaa juttunsa upeissa maisemissa liitävillä lennokeilla. Monet muut yhdistykset joutuvat miettimään enemmän mistä yhdistyksen toiminnassa ja tarkoituksessa on oikein kysymys. Esimerkiksi sarjakuvakursseista kerrottaessa on kuvituskuvina käytetty tekeviä käsiä, sillä kursseilla ollaan tekemässä ja oppimassa. Joskus myös vaikealta tuntuvia asioita voi välittää kuvien kautta. Kuvien avulla voi oikoa mutkia, eikä kaikkea tarvitse kertoa suoraan.


Kaikkea, mitä saa julkaista, ei kannata julkaista


Jenni Kallionsivu emännöimässä rantakala-ateriaa.
Kuva: Solja Järvenpää 
Helpolta tuntuva vaihtoehto on kuvata yhdistykseen kuuluvia ihmisiä kokoustamassa tai muun toiminnan parissa. Ehkä joku on joskus kertonut, että kannattaa kuvata ihmisiä takaapäin, jolloin julkaisulupien kanssa ei varmasti joudu vaikeuksiin. Tällöin tulee kuvattua ihmisjoukon selkiä, mikä voi sekin olla mielenkiintoinen kuvituskuva, mutta ei suinkaan ainoa vaihtoehto.

Ihmisten kuvaaminen kannattaa toki (liki) aina. Se, että kuva on lakien mukaan julkaisukelpoinen, ei kuitenkaan vielä riitä. On ikävää, jos vaikkapa tapahtuman esiintyjä jättää tapahtuman kuvat somessa jakamatta, sillä hänet on kuvattu kesken ilmeikkään puheen naama mutkalla.

Jos ihmisistä julkaistuista kuvista haluaa olevan yhdistykselle iloa ja hyötyä, kannattaa varmistaa että kuvattavat näyttävät kuvissa mahdollisimman hyviltä. Tämän varmistamiseksi kuvia kannattaa ottaa paljon. Hyvän materiaalin olemassaolon voi varmistaa kuvaamalla tapahtumassa muutakin kuin ihmisiä, vaikkapa tarjoiluja ja paikan yksityiskohtia.


Sarjakuvapäiväkirja: tekemällä oppii


Solja kannustaa kaikkia reippaasti tekemään. Arvostelu pelottaa, mutta arvostelijoita on kuitenkin usein vähemmän kuin ajattelemme. Viestintää tehdään tilanteen ja resurssien mukaan, ja tärkeintä on että viesti menee perille. Ikärajaa kehittymiselle ei ole, aina voi oppia uutta ja aina kannattaa yrittää.

Omaa visuaalista silmää voi kehittää muun muassa Sarjakuvapäiväkirja -kurssilla, jonka sisällön Solja on suunnitellut ja myös pääosin vetää. Solja on kerännyt vuosien aikana valtavan varaston sarjakuvakerronnan tapoja ja tyylilajeja, ja tällä kurssilla opiskelijat pääsevät tankkaamaan ideoita ja inspiraatiota omaan tekemiseen ja tarinankerrontaan Lisäksi päästään nauttimaan vierailevan opettajan työpajasta. Itse toimin kurssin tuottajana ja olen paikalla varmistamassa että ruoka on pöydässä ja sauna kuumana. Olet tervetullut mukaan!

Sarjakuvakursseja järjestämme Soljan kanssa kahdestaan ja laskutuksen hoitaa Osuuskunta Paluu.


Saisinko lähettää sinulle muutaman kerran vuodessa sähköpostia? Kerron uutiskirjeessä tulossa olevista kursseista ja muusta kiinnostavasta. Uutiskirjeen voi tilata täällä.

Muistahan käydä Rahaa rattaisiin -sivusta Facebookissa!


sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Onnistuneet arpajaiset: tapaus Martin markkinat

Arpajaiset ovat mainio keino hankkia yhdistykselle varoja käyttämättä siihen juuri lainkaan rahaa.  Aikaa ja vaivaa siihen sen sijaan menee runsaanlaisesti. Pirkanmaan Tuglas-seuran aktiivijäsen ja entinen puheenjohtaja Jaanika Kingumets kertoo, kuinka onnistuneet arpajaiset järjestetään.

Kuva: Dylan Nolte, Unsplash

Varainhankintaa ilman byrokratiaa


Kirjoitin viime vuonna Tampereen ensimmäisistä Martin markkinoista, joilla Pirkanmaan Tuglas-seura sai hoitaakseen arpajaiset. Blogattuani aiheesta halusin tietysti käydä itsekin ostamassa arpoja, mikä ei kuitenkaan sunnuntaina eli toisena markkinapäivänä ollut enää mahdollista. Ne oli nimittäin myyty loppuun. Arpajaiset tuottivat yhdistykselle 1100 euroa, mikä on Pirkanmaan Tuglas-seuralle merkittävä summa.

Rahaa arpajaisten järjestämisessä kului lähinnä arpalippuihin. Arpajaiset eivät kuitenkaan järjestä itseään, joten ajankululta ja vaivannäöltä ei voi välttyä. Paperisotaa ei kuitenkaan tarvitse pelätä. Yleishyödyllinen yhdistys ei tarvitse pienarpajaisiin lupaa, mikä osaltaan helpottaa niiden järjestämistä (lue lisää täältä). Arpajaisten järjestäminen ei siis sinänsä ole monimutkaista, kunhan vain palkinnot ovat kunnossa.


Palkintojen hankkiminen on kovaa työtä


Jaanika Kingumets kertoo, että aikaa palkintojen hankkimiseen meni liki kokonainen työviikko. Työt pystyy toki jakamaan useamman ihmisen kesken. Töiden jakaminen muuttuu myös ajan myötä helpommaksi, sillä kun on itse järjestänyt jotain, tässä tapauksessa arpajaiset, osaa myös kertoa muille mitä kaikkea on tehtävä ja missä järjestyksessä.

Palkintoja hankkiessa vastaanottajan mukaan räätälöity lähestymistapa oli tärkeää. Yrityksille lähetettiin kirje, jota muokattiin kulloisenkin vastaanottajan mukaan. Kirjeessä kerrottiin millainen tapahtuma oli tulossa ja kuinka paljon sinne oli odotettavissa kävijöitä. Jaanikan mukaan onnistumisen kannalta oli tärkeää, että kirjettä muokkasi useampi ihminen, joukossa myös liike-elämän asiantuntija.

Palkintoja lahjoittaneiden yritysten logot olivat näkyvillä niin arpajaispöydässä kuin tapahtuman nettisivuillakin. Vaikka kyseessä on lähtökohtaisesti yritysyhteistyö, eli myös yritykset hyötyivät yhteistyöstä näkyvyyden muodossa,  yrityksille oli myös tärkeää tietää, mihin arpajaisista saadut varat käytettäisiin. Pirkanmaan Tuglas-seuran toiminnasta voit lukea lisää sen kotisivuilta.

Aktiivista arpamyyntiä


Sen sijaan arpojen ostajille ei tarvinnut pitää kovin pitkiä myyntipuheita. Arpoja myytiin yhdistyksen markkinapöydällä ja välillä arpamyyjät kiertelivät myös salissa. Erityisempää koulutusta myyjille ei pidetty, vaan aktiivinen ja positiivinen asenne syntyi ikään kuin itsestään. "Kun myyjän rooliin pääsee sisään, myynti alkaa sujua", kertoo Jaanika.

Työt eivät olleet tapahtuman jälkeen ohi. Kaikille palkintoja lahjoittaneille lähetettiin kiitoskirje, jossa kerrottiin miten tapahtuma oli mennyt ja paljonko kävijöitä oli ollut. Tämä on paitsi kohteliasta käytöstä, myös yhteistyön jatkon petaamista.

Martin markkinoilla on Helsingissä pitkä perinne, ja tapahtumasta näyttää tulevan traditio myös Tampereella. Tänäkin vuonna Pirkanmaan Tuglas-seura järjestää arpajaiset ja Jaanika kertoo järjestelyjen olevan helpompia, kun on jo kokemusta yhdeltä menestyksekkäältä vuodelta. Aiemmilta yhteistyökumppaneilta pyydetään jälleen arpajaisvoittoja, mutta yhteistyöhön pyritään myös uusien kumppaneiden kanssa.

Martin markkinat järjestetään Tampereen Pakkahuoneella 7.-8.4. Lisätietoja tapahtumasta saa täältä.

Vuoden 2017 Martin markkinoista voit lukea blogipostauksesta Jaettu ilo on moninkertainen: Martin markkinat Tampereella.

Arpajaisten järjestämisestä löytyy lisää juttua täältä: Arpajaisten ABC.

Saisinko lähettää sinulle muutaman kerran vuodessa sähköpostia? Kerron uutiskirjeessä tulossa olevista kursseista ja muusta kiinnostavasta. Uutiskirjeen voi tilata täällä.

Muistahan käydä Rahaa rattaisiin -sivusta Facebookissa!

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Vaasan Kissatalo: joukkorahoituksella 80 300 e

Vaasan Kissatalo eli Vaasan kodittomien kissojen ystävät ry. keräsi joukkorahoituskampanjalla 80 300 euroa, jotta kissoille saataisiin uusi talo. Miten ihmeessä he sen oikein tekivät? Toinen kampanjan tekijöistä, joka haluaa pysytellä haastattelussa nimettömänä, kertoo kuinka kampanja tehtiin.



Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Kampanja oli kuin alamäkeen vierivä lumipallo: alun jälkeen se kasvatti itse itseään innokkaiden tukijoiden jakaessa viestiä kampanjasta sekä somessa että myös perinteisiin medioihin. Kampanjan tekijät eivät esimerkiksi lähetelleet lehdistötiedotteita, vaan lehdet lähestyivät heitä yleisöltä saamiensa juttuvinkkien perusteella. Itsestään kaikki ei kuitenkaan tapahtunut vaan takana oli paljon työtä jo ennen kuin kampanja alkoi.

Ennen kuin työteliästä kampanjaa lähdettiin edes suunnittelemaan, tehtiin kannattavuuslaskelmia. Niissä otettiin huomioon sekä Kissatalon omien seuraajien määrä, joka oli tuolloin noin 4000, että kissaystävien määrä koko Suomessa. Viimeksi mainittua arvioitiin esimerkiksi Facebookin kissaryhmien jäsenmäärän perusteella. Jos vaikkapa viisi prosenttia näistä ihmisistä panostaisi minimirahoituksen verran, kannattaisiko kampanja?

Vaasan kissatalolla oli tuhansia seuraajia Facebookissa jo ennen kampanjaa. Sivuilla kerrotaan esimerkiksi talossa asuvien kissojen tarinoita, joihin liittyy aina myös kuva. Kissatalon viestinnän visuaalinen ilme oli äskettäin uusittu ja perusasiat muutenkin kunnossa. Kampanjan tekijöillä oli siis kanavat viestiä kissoista kiinnostuneen yleisön kanssa. Kissanystävät veivät viestiä eteenpäin, ja nyt esimerkiksi vauva.fi -foorumilta löytyy parinkymmenen sivun keskustelu Vaasan kissatalon kampanjasta.

Joukkorahoitus on vastikkeellista


Mesenaatissa toteutettu joukkorahoituskampanja valikoitui keinoksi rahoittaa uusi kissatalo, sillä vastikkeellisen kampanjan voi toteuttaa ilman rahankeräyslupaa. Mesenaatilla on paljon kampanjan suunnittelussa auttavaa materiaalia ja myös aiempia kampanjoita tutkimalla saa paljon tietoa ja ideoita. Vaikka jokainen kampanja on omanlaisensa, joukkorahoituskampanjalla on oma ajallinen kaarensa ja muita ominaispiirteitä. Rahoitusmuotoon kannattaa tutustua kunnolla ennen oman kampanjan suunnittelua.

Mesenaatissa ei pääsääntöisesti ole kyse lahjoittamisesta vaan rahoittamisesta. Lahjoituskampanja on alustalla periaatteessa mahdollista, mutta vaatisi rahankeräysluvan. Tämä on tärkeää ymmärtää ja myös varmistaa, että koko rahoitusta keräävän yhdistyksen hallitus ja muut aktiivit ymmärtävät asian. Rahaa ei lahjoiteta, vaan rahoitus on vastikkeellista eli rahan vastineeksi saa jotain.

Rahoittaja saa valita eri hintaisten vastikkeiden välillä. Kissatalon kampanjassa noin puolet tuotosta tuli kahdesta pienimmästä vastikkeesta, 10 euron Naukaisusta ja 20 euron Ylätassusta. Lisäksi tarjolla oli 8 suurempaa vastiketta, joita niitäkin meni kymmeniä kappaleita. Erityisen suosittu oli 50 euron paketti, jolla sai nimetä taloon saapuvan kissan. Kaikki vastikkeet pääset näkemään kampanjan sivuilta Mesenaatista: sivu jää näkyviin, vaikka kampanja on jo päättynyt.

Selkeä tavoite saa innostumaan




Tarve uudelle kissatalolle on ollut olemassa jo pitkään. Nykyinen, joskus jopa 200 kissan kotina toimiva kissatalo on entinen autiotalo, jossa ei ole pesutiloja ja jonka ainoa WC ei aina toimi kunnolla, jonka portaat ovat rikki ja seinissä kasvaa "taikakasvia". Yhä huonompaan kuntoon menevä talo syö valtavasti ylläpitäjiensä aikaa ja rahaa. Lähtötilanne tuotiin kampanjassa esiin videolla ja valokuvilla. Myös tulevaisuuden mahdollisesta paremmasta kissatalosta näytettiin kuvia.

Kissatalo on täysin itsenäinen organisaatio, joka ei saa toiminnalleen julkista rahoitusta. Yksityisten lahjoittajien tuki on pitänyt talon auki ja mahdollistaa nyt kampanjan myötä uudet tilat.  Kun yhdistyksen toimintaan tuli mukaan uusia aktiiveja, he kokivat varainhankintakampanjan olevan tehokas ja heille luonteva tapa auttaa. Kampanjan ylitettyä tavoitteensa uuden kissatalon etsintä on parhaillaan käynnissä.


Onnistuneen kampanjan opit pähkinänkuoressa



- Määrittele kohdeyleisö. Tämä auttaa laskemaan, kannattaako kampanjaa tehdä.

- Tarjoa eri hintaisia vastikkeita, ihmisillä on keskenään erilaiset taloudelliset mahdollisuudet.

- Varmista että koko yhdistyksen hallitus ja aktiivit tietävät mistä joukkorahoituksessa on kyse ja osaavat viestiä oikeilla käsitteillä.

- Pidä kampanja sopivan mittaisena, koska liian pitkä kampanja väsyttää sekä tukijoukot että tekijät.

- Näytä sekä nykytilanne että rahoituksen avulla mahdollistuva tulevaisuus.



Jutussa käytetyt kuvat on ottanut kissavalokuvaaja Katja Rantakokko, jonka kotisivuilta löytyy lisää upeita kissakuvia.

Saisinko lähettää sinulle muutaman kerran vuodessa sähköpostia? Kerron uutiskirjeessä tulossa olevista kursseista ja muusta kiinnostavasta. Uutiskirjeen voi tilata täällä.

Muistahan käydä Rahaa rattaisiin -sivusta Facebookissa!

torstai 22. helmikuuta 2018

Oletko kyllästynyt tekemään ilmaista työtä?

"Häikäilemätön bisneshai/isopalkkainen toimistotuolinlämmitin repi voitot yhdistysaktiivin selkänahasta!" kuuluu ei-niin-kovin-shokeeraava otsikko. "Näinhän se menee, aina on joku riistämässä", nyökyttelisivät karaistuneet järjestöjyrät.  Ilmaisen työn tekeminen on aihe, josta monella riittää sanottavaa.

Kuva: Remi Skatulski, Unsplash


Yhdistyksistä löytyy monenlaista asiantuntemusta, jolle löytyy ottajia. Neuvoja, suhteita ja paljon muuta halutaan ja tarvitaan, mutta harva tarjoaa näistä rahaa. Ilmaista työtä pyydetään monenlaisilta ihmisiltä: en yritä vähätellä kenenkään kokemusta siitä, että häneltä on haluttu ilmaista työtä koska hän on nainen/maahanmuuttaja/kulttuurialan ammattilainen/jääkaappipakastimen kokoinen korsto, jonka jykevä olemus herättää omanlaisiaan mielikuvia. Yritän pikemminkin sanoa, että tätä tapahtuu monille ja syy - jos nyt näin negatiivista ilmausta haluaa käyttää - ei ole välttämättä siinä jolta pyydetään.

Kirjoitin aiemmassa kappaleessa, että harva tarjoaa rahaa pyytämistään palveluksista. Syy siihen, ettei rahaa tarjota, on siis usein se ettei sitä pyydetä. Monet ilmaisen työn tekemiseen kyllästyneet kertovat itsekin, etteivät ole koskaan pyytäneet rahaa, vaan pelkästään pettyneet kun sitä ei tarjota. Mutta karu totuus on, että harva tarjoaa saamistaan palveluksista korvausta, jos saman saa ilmaiseksikin.

Ehkä ihmiset eivät ajattele kovinkaan pitkälle: mahdollisesti takaraivossa on ajatus, että yhdistyksen edustaja varmaankin viettää päivänsä siisteissä sisätöissä leppoisan lämpimässä konttorissa ja suorastaan ilahtuu päästessään välillä hommiin. Mieleen ei edes tule, ettei joka yhdistyksellä ole kokopäiväistä henkilökuntaa joka mielellään jelppaa jokaista pyytäjää kaikessa yhdistyksen toimialaan edes löyhästi liittyvässä tekemisessä. Kaikki eivät ole riistoaikeissa liikenteessä hyväksikäyttääkseen muita. Eikä aikaa tarvitse välttämättä käyttää siihen, että pohditaan onko vastassa riistäjäsika vai ajattelematon kanssaihminen. Tärkeintä on se, että jokainen tietää itse, millä ehdoilla on valmis toimimaan. Palveluiden tuotteistaminen auttaa myös heitä, joiden on vaikea puhua rahasta.

Se, ettei tekemistään asioista ole pyytänyt korvausta, ei tee kenestäkään tyhmää. Eikä sitä tarvitse pyytää nytkään, jos tuntuu ihan mukavalta tai hyödylliseltä jelppiä muita. Mutta jos muiden toiveesta tehtävä vapaaehtoistyö muuttaa innostuneen maailmanparantajan katkeraksi marttyyriksi, voi olla aika tuotteistaa yhdistyksen palvelut. Jos teillä on jotain kiinnostavaa, eivät kyselijät varmasti lopu, ja on omalla vastuullanne asettaa rajat joiden puitteissa toimitte.

Jos teiltä pyydetään jatkuvasti vaikkapa koulutusta yhdistyksen toimintaan liittyvästä aiheesta, eikä kenenkään aikataulu ja energia riitä jatkuvaan vapaaehtoistyöhön, asettakaa koulutukselle hinta ja kouluttajalle palkkio. Yhdistyksen palveluiden tuotteistaminen voi alkaa yksinkertaisimmillaan tästä. Kaikkein tärkeintä on ymmärtää, että tarjotusta palvelusta saa pyytää rahaa ja toisaalta myös se, että maksullisuuden myötä myös laatuvaatimukset kasvavat. Joidenkin palveluiden myyntiä verottaja voi pitää elinkeinotoimintana, varsinkin jos toiminta kasvaa laajamittaiseksi ja säännölliseksi: tämä kannattaa pitää mielessä ja tutustua Verotusohjeeseen yleishyödyllisille yhteisöille.

Aina pitää tietysti muistaa, ettei yhdistys ole yritys, eikä luottamus- tai toimihenkilö voi käsitellä sen rahoja kuin omiaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tehdystä työstä voisi maksaa yhdessä sovitulla ja kohtuullisella tavalla. Väsyminen palkatta tehtävän työn vuoksi on turhaa ihmisten voimien tuhlaamista.

Blogin tunnisteisiin ilmestyi tämän postauksen myötä uusi aihe, palveluiden tuotteistaminen. Jatkan aiheen parissa tulevissa postauksissa: pysyhän kuulolla.


Saisinko lähettää sinulle muutaman kerran vuodessa sähköpostia? Kerron uutiskirjeessä tulossa olevista kursseista ja muusta kiinnostavasta. Uutiskirjeen voi tilata täällä.

Muistahan käydä Rahaa rattaisiin -sivusta Facebookissa!

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Varainhankinta vaikeampaan kohteeseen

"Miten varainhankinta voi onnistua, kun kohteena eivät ole sairaat lapset tai söpöt eläimet", on jatkuvasti toistuva kysymys. Varainhankinta on tuskin helppoa näihin mainittuihin kohteisiinkaan, eihän ylipäätään ole helppoa saada ihmisiä luopumaan rahoistaan. Joitakin kohteita varten on kuitenkin vaikeampi kerätä rahaa kuin toisia. Mahdotonta se ei ole.



Kuva: Ryan McGuire, Gratisography

Pyydä tukea
Isossa-Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan 80% järjestöille tehdyistä lahjoituksista on suoran pyynnön tulosta. Tulos ei sinänsä ihmetytä: harva lähtee etsimään kohdetta, johon lahjoittaa ylimääräiset rahansa. Jos pyytäjä vielä kertoo, mitä milläkin summalla saadaan aikaan, sen parempi. Humanitaariset järjestöt ovat mestareita muotoilemaan avun tarpeen konkreettisiksi rokotuksiksi, äitiyspakkauksiksi tai hätämuonaksi, joita voidaan hankkia tietyllä rahasummalla.  Tehokkaasta viestinnästä voivat ottaa oppia muidenkin alojen tekijät. Aineettomista lahjoista löytyy lisää toisaalla blogissa.

Optimisti onnistuu
Sananlasku väittää, että pessimisti ei pety. Olen vahvasti eri mieltä: pessimisti varautuu tappioon, joten sen hän tulee saamaan. Ehkä se onkin sitä, mitä pessimisti haluaa todistaakseen olleensa oikeassa. Se joka uskoo, ettei kukaan kuitenkaan halua tukea epäsuosittuun aiheeseen keskittyvää yhdistystä, elää uskomustaan todeksi kaikessa toiminnassaan. On ihanaa ja joskus tarpeellistakin ruikuttaa varainhankinnan haasteellisuutta, mutta sitä ei välttämättä tarvitse tehdä julkisesti. Mahdolliset tukijat tuskin haluavat kuulla, että ovat ehkä tukemassa todella epäsuosittua asiaa, jota kukaan muu ei näe tarpeelliseksi tukea.

Muodosta oma huutosakki
Kannustusjoukot ovat äärimmäisen tärkeitä. Julkkistukija on järjestölle iso ilo, mutta huutosakkia voi kerätä myös muista vaikuttajista. Jokainen sosiaalinen median käyttäjä osannee nimetä sometuttujaan, joita seurataan ja joita arvostetaan, vaikka he eivät olisikaan julkisuuden henkilöitä. Aina on myös ollut verkostoitumisen mestareita, joiden valtavaa suosiota omissa ympyröissään on vaikea johtaa yhdestä tietystä syystä johtuvaksi. Julkkisten isännöimät ja emännöimät illalliset ja muut yhdistyksen tukijoille järjestetyt tilaisuudet ovat maailmalla varsin suosittuja. Voisiko ideaa hyödyntää myös pienemmässä mittakaavassa?

Kerro mitä saatte aikaan
Ihmiset elävät hillittömässä tietotulvassa, jossa informaation yhdisteleminen järkeväksi kokonaisuudeksi ei välttämättä jaksa vapaa-aikana kiinnostaa. On teidän tehtävänne kertoa, mitä hyvää olette saaneet aikaan ja mitä voitte tulevaisuudessa tehdä. Joskus toimintaa kannattaa katsoa uudesta näkökulmasta. Brittiläinen vankeja tukeva järjestö Storybook Dads korostaa viestinnässään sitä, kuinka toiminta auttaa vankien lapsia. Lopullinen hyötyjä ei siis välttämättä ole se, jonka kanssa töitä varsinaisesti tehdään.

Kirjoituksen lähteenä on käytetty Kentin yliopiston julkaisemaa raporttia Rising to the Challenge: A Study of Philantropic Support to "Unpopular" Causes (Alison Body ja Beth Breeze, Centre for Philantropy at the University of Kent, 2015).


Saisinko lähettää sinulle muutaman kerran vuodessa sähköpostia? Kerron uutiskirjeessä tulossa olevista kursseista ja muusta kiinnostavasta. Uutiskirjeen voi tilata täällä.

Muistahan käydä Rahaa rattaisiin -sivusta Facebookissa!

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Jos järjestät yhdistyksen tapahtumia, tule tänne!

Elämme laskiais-, talvi-, ynnä muiden riehojen kulta-aikaa ja hyvä niin. Makkara tirisee, kahviämpärit hehkuvat kuumuuttaan ja TV:stä tuttu oman kylän poika, Monsteri-Jonne esittää hittinsä Demoni söi emoni.  Ehkäpä tapahtumaan on keksitty aivan uusia nokkelia keinoja kerätä varoja ja tehokas viestintä on tuonut paikalle uusia kävijöitä. Yritysyhteistyö toimii kaikkia osapuolia hyödyttäen ja mahdolliset saatavilla olevat rahoitukset on haettu ja ehkä saatukin. Raha kilahtelee kassalaatikoihin ja kannettaviin maksupäätteisiin ja pian Perä-Syrjälän kyläyhdistyksen hallitus voi taas päättää mihin hyviin tarkoituksiin yhdistyksen varoja käytetään.

Tapahtumat tuovat yhdistyksille rahaa ja näkyvyyttä sekä rakentavat yhteisöllisyyttä. Niitä kannattaa kehittää, sillä maailman muuttuessa paikallaan pysyvä jää muista jälkeen. Jos varoja kertyy makkaranmyynnistä tarpeeksi ja tekijätkin ovat tyytyväisiä, hieno juttu. Olisiko silti hauskaa ihan periaatteen vuoksi etsiä tapoja kehittää tapahtumaa? Jos taas kulut ylittävät tulot ja yhdistyksen vastuuhenkilöt uhkaavat erolla vuotuisen umpihankiriehan jälkeen, voi olla aika keksiä jotain muuta. Joka yhdistyksellä on omat tavoitteensa, voimavaransa ja perinteensä. Uutta oppimalla ja kokemuksia jakamalla niistä voidaan jalostaa jotain upeaa.

Molemmissa tapauksissa tervetuloa Vision järjestämään Tapahtumilla varoja yhdistyksen toimintaan -koulutukseen, kouluttajana allekirjoittanut.  Helsingissä tapahtuu (hahaa, täällähän puhutaan tapahtumista) 7.3. ja Tampereella 14.3. Linkit vievät Vision sivuille, joilta saa lisätietoja ja pääsee ilmoittautumaan. Alla olevasta linkistä pääsee katsomaan mainosvideota, jolla puhuvana päänä toimii kouluttaja, varainhankintabloggari Jenni Kallionsivu.



sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Kirja-arvostelu: Hyvän tekemisen markkinat

Jokaisella eliöllä on itsesäilytysvietti ja niin on myös jokaisella organisaatiolla, eivätkä hyvän tekemiseen keskittyneet järjestöt ole mikään poikkeus. Tämä ajatus nousi vahvasti esiin lukiessani Frank Johanssonin kirjoittamaa kirjaa nimeltä Hyvän tekemisen markkinat (Gaudeamus 2017). Johansson-- joka on pitkäaikainen Amnesty Internationalin Suomen osaston toiminnanjohtaja -- tarkastelee suuria, ammattimaisia avustusjärjestöjä. Kirja antaa kuitenkin ajattelemisen aihetta myös ruohonjuuritasolla toimiville järjestöille.



Auttaminen tuotteena


Johansson puhuu auttamisen alasta, jolla voi tehdä uraa ammattilaisena, ja toisaalta auttamisesta tuotteena jota voi kuluttaa. Jos auttaminen on kulutustuote, sitä täytyy tietysti markkinoida tavalla joka iskee kuluttajan ostohermoon. Varainhankinnassa onkin vahvasti mukana ajatus, jonka mukaan lahjoittajan täytyy olla viestinnän keskiössä ja tavoitteena on saada hänet tuntemaan olonsa hyväksi tuettuaan järjestön toimintaa. Auttamistuotteen ostajan pitää saada tuntea olevansa sankari.

Autettavat ovat siis osa tuotetta, jota järjestö myy auttajille eli tukijoilleen. Joitakin on autettavia on tällöin helpompi myydä kuin toisia. Humanitaarisesta ja kehitysavuista puhuttaessa kukkaronnyörit saa ilmeisesti heltymään lapsi. Johansson tuo esiin useita tutkimuksia useista eri maista sekä omat havaintonsa, ja lopputuloksena on se että kuvattaessa autettavaa ihmistä suuren yleisön nähtäväksi kuvataan melkein aina lasta. Lapsi kaipaa suojelua ja hoivaa, eikä toisaalta tee mahdollisesti vääräksi koettua politiikkaa. Aikuinen mies näyttää avun tarvitsijana olevan kaikkein vähiten myötätuntoa herättävä olento.

Lillukanvarsien joukkotuho


Viestinnässä on tilaus helposti ymmärrettäville tarinoille, jolloin on tietysti vaarana liiallinen yksinkertaistaminen. Ongelmat ovat harvoin yksinkertaisia ja hyvä tarinankertoja katkoo (tarinan kannalta) turhat lillukanvarret säälimättä pois. Maailma kaikkine ongelmineen on sen sijaan monimutkainen kokonaisuus, jossa syy-seuraussuhteet takkuuntuvat uudestaan sitä mukaa kun niitä selvitellään.

Sopeutuminen hyvän tekemisen markkinoihin vie pahimmillaan pontta pyrkimyksiltä uudistaa yhteiskuntaa siten, ettei kenenkään selviytyminen riippuisi kaukaisien auttajien hyvästä tahdosta. Rahaa verrataan usein veteen, ja myös Johansson lainaa kirjassaan Terje Tvedtin ajatusta siitä, että kuten joen tunteminen vaatii sen alkulähteiden tuntemisen, myös järjestöjen toimintaa ymmärtääkseen tulee tietää mistä niiden rahat tulevat. Yksinkertaisesti ja tutussa muodossa ajatuksen voisi ilmaista " kenen leipää syöt, sen lauluja laulat".

Ammatillistumisen vaarat


Ammatillistumisesta puhutaan usein hyvänä asiana. Johansson muistuttaa, että vaatimus ammattimaisuudesta kuitenkin ohjaa kiinnittämään huomiota siihen, miten tehdään, mikä saa välillä unohtamaan sen, miksi tehdään. Oman olemassaolon tarkoituksen pohdiskelu tekee hyvää kaikenlaisille organisaatoille, myös pienille ruohonjuuritason toimijoille. Yli-innokas ammatillisuuden korostaminen saattaa johtaa siihen, että pidetään toisten sammuttamia tulipaloja väärin sammutettuina ja tukahdutetaan vapaaehtoisten innostus. Vaarana on myös passivoituminen kyynisyyden houkutuksen edessä: kun kaiken voi tehdä niin monella tapaa väärin, voi olla turvallisinta olla tekemättä mitään.

Ammatillistumisen vaara onkin ehkä järjestötoiminnan luonteen muutoksessa, jonka myötä toiminnasta tulee yhä enemmän ja enemmän tuote. Aktiivisten jäsenten sijaan keskitytään etsimään taloudellisia tukijoita, jotka lahjoituksellaan mahdollistavat ammattilaisten toiminnan. Vain heillä, joilla on taloudellisia resursseja, on tällöin mahdollisuus muuttaa maailmaa.


Saisinko lähettää sinulle muutaman kerran vuodessa sähköpostia? Kerron uutiskirjeessä tulossa olevista kursseista ja muusta kiinnostavasta. Uutiskirjeen voi tilata täällä.

Muistahan käydä Rahaa rattaisiin -sivusta Facebookissa!